Steve Yzerman oli jo matkalla kotikaupunkiinsa Ottawaan – vaihtokappaleena Alexei Yashin

Kuka muistaakaan sentteri Alexei Yashinin? Tai no, luultavasti jokainen, joka on seurannut NHL:ää millään tasolla 10 vuotta sitten, sillä kyseessä oli kenties yksi Ottawa Senatorsin seurahistorian vihatuimmista pelaajista.
Hän aloitti uransa Kanadan pääkaupungissa vuonna 1993. Hänet oli varattu vuotta aiemmin Senatorsiin koko tilaisuuden toisena pelaajana.
Kaikki kulminoitui kuitenkin kauteen 1999-2000, kun Yashin kieltäytyi pelaamasta yhtä ainutta ottelua. Tämä juontui siitä, kun Senators ei suostunut neuvottelemaan venäläissentteri kanssa uudesta jatkosopimuksesta.
Tämän jälkeen hän pelasi yhden kauden vielä Senatorsin riveissä, mutta vuonna 2001 oli edessä siirto New York Islandersiin. Hän kiekkoili saarelaisten riveissä vuoteen 2007 saakka, kunnes hänen mammuttimainen sopimuksensa ostettiin ulos. Islanders maksoi Yashinille palkkaa aina vuoteen 2015 saakka.
Oli kuitenkin eräs kaunis päivä, kun Yashin oli matkalla Detroit Red Wingsiin. Tällöin elettiin vuotta 1995, ja vaihdossa Senators olisi saanut Red Wingsin ikonipelaaja Steve Yzermanin. Siis pelaajan, joka johdatti Red Wingsin kapteenina kolmesti Stanley Cupin mestaruuteen.
Huhujen mukaan Red Wings -fanit pitivät mahdollista vaihtokauppaa alunperin hyvänä ideana, mutta luojan kiitos, jokaisen osapuolen kannalta, se jäi lopulta toteuttamatta. Tai no, Senators-fanit voivat olla tämän suhteen hyvin eri mieltä.
Erään teorian mukaan vaihtokauppa oli jo seurojen osalta valmis, mutta Red Wingsin omistajaporras puuttui asiaan, ja kauppa jäi lopulta toteuttamatta.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!