NHL-legenda Theo Fleury kritisoi NHL:ää – ”Ihan kuin valmentajat pelaisivat Xboxia, omaperäisyys kadonnut”

NHL-urallaan, ja jo lapsuudessa, todella vaikeiden ongelmien kanssa paininut Theo Fleury oli aina kaukalossa todella viihdyttävä seurattava.
Fleury paini NHL-urallaan muun muassa alkoholiongelman kanssa ja tämä oli suoraa seurausta hänen kokemuksilleen teini-ikäisenä. Fleury joutui nimittäin, ollessaan 14-16-vuotias, silloisen valmentajansa hyväksikäyttämäksi ja raiskaamaksi noin 150 kertaa.
Nykyisin 49-vuotias kanadalainen avautui ongelmistaan vuonna 2009 julkaisemassaan omaelämäkerrassaan.
Fleury päätti pelaajauransa vuonna 2006, joskin NHL:ssä hän oli viimeksi pelannut vuonna 2003. Tätä nykyään hän on kantrimuusikko, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että hän olisi unohtanut entisen ammattinsa, joka toi hänelle muun muassa Stanley Cupin vuonna 1989.
Itse asiassa kanadalaislegenda onkin seurannut huolissaan nyky-NHL:n menoa ja etenkin sitä, millaiseksi valmentaminen liigassa on muuttunut.
– Peli on tällä hetkellä todella todella pahasti ylivalmennettua. Se on ihan kuin valmentajat pelaisivat Xboxia pelaajien kohdalla, Fleury avautuu Sharp-lehden toimittajan Dave McCarthyn haastattelussa.
– Jokaiselta penkiltä löytyy iPadit ja tämä kaikki on syönyt omaperäisyyden täysin pelistä pois.
”Latelevat pelkkiä kliseitä”
Fleury kuitenkin iloitsee niistä muutamista mukana olevista persoonista, jotka ovat täysin oma lukunsa. Yksi tällainen on esimerkiksi Nashville Predatorsiin viime kaudeksi siirtynyt PK Subban.
– Siksi rakastan sellaisia kavereita, kuin PK Subban, joilla on täysin oma persoonansa ja jotka soittavat tahtia omalla rummullaan. Se nimittäin puuttuu nykypäivänä lähes täysin.
– Kun katsotaan minun aikaani, niin mukana oli kaikenlaisia eri persoonia, kuten esimerkiksi Jeremy Roenick ja Marty McSorley. He olivat erilaisia kavereita, he sanoivat aina suoraan, mitä heillä oli mielessään ja he myös jättivät aina kaiken kaukaloon.
– Pelissä oli paljon värikkäitä ihmisiä. Nyt, kun kuuntelet näiden nuorten kavereiden haastatteluita, latelevat he pelkkiä kliseitä.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!