Tähtipelaaja on tähtipelaaja, vaikka voissa paistaisi – Rangers-tähti loisti futisottelussa (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Etenkin pohjoismaalaisilla NHL-tähdillä on ollut tapana ottaa jalkapallo osaksi kesätreenaamistaan, kun he palaavat kesäloman viettoon kotimaahansa.
Ehkä kaikkein paras esimerkki tästä oli Kari Eloranta, joka 1980-luvulla loisti Calgary Flamesin alakerrassa talvisin ja kesäisin hän pelasi Suomessa jalkapalloa pääsarjatasolla.
Myöskään Flamesin suunnalta ei tullut vastustusta Elorannan ”kesäharrastukseen”, vaan häntä jopa suositeltiin pelaamaan ja siten pitämään itsensä myös läpi offseasonin vahvassa fyysisessä kunnossa.
Nykypäivänä vastaava tuskin olisi mahdollista, sillä NHL on kasvanut valtavaksi bisnekseksi, eikä pelaajien kanssa haluta ottaa minkäänlaisia ylimääräisiä riskejä.
Se ei kuitenkaan poista mahdollisuutta lähteä pelaamaan hyvän asian puolesta ja New York Rangersin norjalaistähti Mats Zuccarello teki juuri näin.
Zuccarello nimittäin pelasi kotimaassaan julkkisten hyväntekeväisyysottelun ja oli suorastaan pitelemätön: kun hänen joukkueensa siirtyi 3-0-johtoasemaan, oli hän viimeistellyt itse yhden ja syöttänyt kaksi maalia.
MUST
: ZUCCARELL
finds the back of the net and adds a couple assists in the Norway Celebrity Game!
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä