Kanadan tiedetään havittelevan ainakin pelaajauransa päättymisestä eilen ilmoittanutta Mike Fisheriä olympiajoukkueeseensa.

Kyllä hätä keinot keksii, kuuluu suomalainen vanha sanonta. Tämä näyttääkin olevan filosofia, kun Kanada ja Yhdysvallat kasaavat NHL:n ulkopuolelta tulevaa pelaajistoa ensi talven olympialaisiin.

Kanadan Jääkiekkoliitto ilmoitti jo aiemmin, että mikäli Jarome Iginla ja Shane Doan eivät saa enää NHL-sopimusta, tulee liitto olemaan kaksikkoon yhteydessä. Myöhemmin myös Fisherin nimi nousi esiin ja hän on lopettamispäätöksensä myötä tällä hetkellä se potentiaalisin nimi liittymään vaahteranlehtipaitojen matkaan.

Toinen sanonta kuuluu: mitä isoveli edellä, sitä pikkuveli perässä.

Kanada tunnetaan jääkiekossa Yhdysvaltojen isoveljenä ja niinpä ”pikkuveli” on lähtemässä niin ikään samalle reitille pohjoisnaapureidensa kanssa. Yhdysvallat nimittäin havittelee niin ikään jo eläkkeelle jääneitä pelaajia mukaan olympialaisiin.

Asiasta kertovan NBC Sportsin Nick Zaccardin mukaan Yhdysvaltain olympiajoukkueen GM Jim Johannson on jo ollut yhteydessä useampiin nimiin. Johannson itse myöntää olleensa keskusteluyhteydessä yhden pelaajan kanssa.

– On olemassa muutama NHL-pelaaja, joiden tilannetta seuraamme. Paljastamatta nimiä, joillain kavereilla on ”rikas” historia sekä NHL:ssä että yhdysvaltalaisessa jääkiekossa ja me näemme, että he pystyisivät todella auttaa joukkuettamme, Johannson paljastaa.

– Luottakaa siis minuun, me tulemme kääntämään jokaisen kiven nähdäksemme minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla.

Yksi potentiaalinen nimi on varmasti Brian Gionta, joka on pelannut NHL-urallaan yli 1 000 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 289+299=588.

Gionta täyttää myös ”kriteerit” pelaajasta, joka on ollut mukana Yhdysvaltain maajoukkueessa, sillä hänet on nähty vuoden 2006 olympialaisten lisäksi kolmesti MM-kisoissa.

38-vuotias konkari ei ole toistaiseksi solminut pelaajasopimusta minkään NHL-seuran kanssa. Viimeiset kolme kautta Buffalo Sabresin kapteenina toiminut pienikokoinen laituri pelasi päättyneellä kaudella täyden 82 ottelun runkosarjan ja teki pisteet 15+20=35.

Toinen potentiaalinen vaihtoehto on edelleen NHL-uransa kohtaloa pohtiva Matt Cullen, joka on kahtena viime keväänä nostanut Pittsburgh Penguinsin varakapteenina Stanley Cup -pokaalin käsivarsilleen.

40-vuotias Cullen on ollut neljästi Yhdysvaltain matkassa MM-kisoissa ja hän on pelannut NHL:ssä huimat 1 366 runkosarjaottelua, tehoin 248+441=689.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.