Ottawa Senatorsia ja Nashville Predatorsia NHL-uransa aikana edustanut Mike Fisher teki äskettäin raskaan päätöksen, kun hän ilmoitti mittavan peliuransa tulleen nyt päätökseensä.

Mies pelasi NHL-kaukaloissa 1 088 runkosarjaottelua, joissa hän iski 276 maalia ja yhteensä 585 tehopistettä. Hänestä kasvoi molemmissa NHL-seuroissaan todellinen seuralegenda, ja hän kuului molemmissa joukkueissa kapteenistoon vuosien ajan.

Nyt kanadalainen kiekkosivusto The Score on halunnut tehdä kunniaa Fisherin komealle uralle, ja se listasi sivuillaan viisi asiaa, joista Fisherin peliura tullaan muistamaan.

Carrie Underwood

Valitettavasti pelaajaa ei tulla muistamaan aina pelkkänä jääkiekkoilijana, etenkin jos hän menee naimisiin maailmantähden kanssa. Fisher tekikin juuri näin, kun hän nai kantritähti Carrie Underwoodin vuonna 2010.

Tähän liittyen The Score nosti jutussaan erään videon esiin, kun Fisher aloitti kaukalossa tappelun ensimmäistä kertaa Underwoodin aviomiehenä, tähtilaulajan ollessa katsomossa.

Pois vaimon varjosta

Fisher siirtyi Nashvilleen kesken kauden 2010-11, kun Senators kauppasi hänet Predatorsiin osana omaa jälleenrakennustaan.

Nashville onkin kantrimusiikin synnyinkehtoja, eikä jääkiekko ollut vielä tässä vaiheessa kaupungissa kovinkaan suuressa huudossa. Monet kuitenkin tunsivat Fisherin juuri Underwoodin aviomiehenä, kunnes kaikki muuttui toissa keväänä.

Nimittäin tuolloin Predators valahti toisella kierroksella San Jose Sharksia vastaan pelatussa ottelusarjassa jo 2-0-häviölle, kunnes sarja siirtyi Nashvilleen. Predators vei nimiinsä ensimmäisen kamppailun ja toinen venyi aina kolmenteen jatkoerään saakka.

Sitten Fisher astui esiin, ja räjäytti Bridgestone Arenan liitoksistaan. Hän nimittäin iski Predatorsin voittomaalin ja tasoitti ottelusarjan 2-2:een.

Senatorsin seurahistoriaa

Ottawa Senators varasi Fisherin riveihinsä vuoden 1998 varaustilaisuudessa. Kyseessä oli samalla myös niin sanottu oman kylän poika, sillä Fisher varttui vain kahden tunnin ajomatkan päässä Kanadan pääkaupungista.

Kausi 2009-2010 oli myös Fisherin tehollisesti parhain NHL-kautensa, kun hän iski 79 runkosarjaotteluun 25 maalia ja yhteensä 53 tehopistettä.

Hän onnistui kuitenkin tekemään samaisella kaudella myös Senatorsin seurahistoriaa, kun hän iski Senatorsin jatkoaikamaalin, jonka myötä seuran voittoputki venyi yhdeksän ottelun mittaiseksi, mitä seurahistoriassa ei oltu vielä koskaan saavuttamaan.

Joukkuekavereiden puolustaminen

Vaikka Fisherin jäähymäärät eivät päätä huimaa (807 minuuttia kaikissa runkosarjaotteluissa) oli hän tästäkin huolimatta kovaotteinen hyökkääjä.

Hanskat nimittäin tippuivat kun sen paikka tuli, eikä taakse katsottu. Yksi ikimuistoisimpia hetkiä koettiin vuonna 2007, kun Carolina Hurricanesin Scott Walker rynnisti Senatorsin maalia vartioineen Ray Emeryn päälle.

Fisher reagoi tilanteeseen nopeasti, sillä hän etsi Walkerin käsiinsä ja tiputti hanskansa häntä vastaan.

Uskomaton kunnioitus – sai kahdet 1000. ottelun juhlat

Fisher sai 1000. NHL:n runkosarjaottelua täyteen toissa kaudella, kun hän oli edustanut Predatorsia jo noin viiden kauden ajan.

Ottawassa miestä ei kuitenkaan oltu unohdettu, sillä kun Predators matkasi Senatorsin vieraaksi, oli seura järjestänyt entiselle pelaajalleen todella komean yllätyksen.

Ennen ottelun alkua yleisö kunnioitti seisaaltaan Fisherin komeaa uraa NHL:ssä, joka piti sisällään 675 runkosarjaottelua Senatorsin paidassa. Seura ojensi seremoniassa Fisherille muun muassa taulun, johon hänet oli maalattu sekä Senatorsin että Predatorsin paitaan.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.