Matt Duchenea viedään Bostoniin – vaihtokappaleena järkälemäinen nuorukainen
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin sentteriosasto on kaukana heikosta, sillä joukkueen keskikaistalta löytyvät muun muassa Patrice Bergeronin ja David Krejcin kaltaiset nimet.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä olisi varaa vahvistaa, sillä myös sentterinä pelannut Ryan Spooner kykenee viilettämään myös laiturin tontilla.
Nyt CSNNE:n Joe Haggerty, joka tunnetaan myös Bruinsin ”hovitoimittajana”, on nostanut esiin mahdollisen skenaarion, jossa Colorado Avalanchen tähtipelaaja Matt Duchenea viedään Massachusettsin osavaltioon.
Koko spekulaatio sai alkunsa siitä, kun Bruinsin uskotaan liikuttavan vielä ennen kauden alkua jotakin puolustajaansa toisaalle. Tässä vaiheessa keskusteluihin on noussut isokokoinen Brandon Carlo (196 cm, 92 kg), joka kiekkoili tulokaskaudellaan täydet 82 runkosarjakamppailua, pelaten keskiarvolta hiukan vajaat 21 minuuttia ottelua kohden.
Avalanchen tiedetään hakevan Duchenesta vastineeksi kovan luokan nuorta puolustajaa, millainen Carlo juuri onkin. Hän todisti tasonsa NHL-kaukaloissa heti tulokaskaudellaan, minkä lisäksi hän on vasta 20-vuotias.
Se on kuitenkin selvää, että pelkkä Carlo ei yksinään riitä. Kaupan kylkiäisiksi on nimittäin lykättävä vielä vähintään ykköskierroksen varausvuoro.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- NHL-superlupaukselle karu takaisku – kausi ohi
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Auston Matthewsille esitettiin kiusallinen kysymys, Quinn Hughes nappasi mikrofonin – ”Siitä median pitäisi puhua!”
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Loukkaantuneesta Sidney Crosbysta iso paljastus – Josh Morrissey koki kovan kohtalon