Senators saamassa tärkeän voimavaransa myös ensi kaudeksi – ura saattoi myös päättyä menneeseen sesonkiin
Kuva: Getty Images
Ottawa Senatorsin viime kausi oli vaikeuksia täynnä, jotka se onnistui kuitenkin kääntämään voimavarakseen. Sesonki alkoi surkeilla uutisilla, sillä hyökkääjä Clarke MacArthur loukkasi itsensä seuran harjoitusleirillä, saaden tililleen jälleen uuden aivotärähdyksen.
Tällä kertaa hänen uransa jatkuminen oli vaakalaudalla, mutta puolen vuoden huilin jälkeen kanadalaishyökkääjä palasi tositoimiin. MacArthurin loukkaantumisen lisäksi Senatorsin kautta varjosti maalivahti Craig Andersonin vaimon syöpä.
Tällä kertaa MacArthur saattaa päästä tohinoihin heti kauden alusta lähtien. Mies on levännyt koko kesän ajan, jotta hän saa paranneltua itsensä sataprosenttiseen kuntoon ennen tulevan kauden alkua.
Edes pelkästään tämä ei takaa sitä, jatkuuko miehen ura NHL-kaukaloissa vai. Seura onkin antanut hänelle täydet valtuudet tehdä päätöksensä itse. GM:nä toimiva Pierre Dorion on kuitenkin kertonut, että tällä hetkellä paluu vaikuttaa lupaavalta.
– Me toivomme, että Clarke MacArthur palaa myös ensi kaudella. Kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että näin on myös käymässä. Jos hän päättää toisin, me kunnioitamme myös sitä, Dorion kertoi seuran verkkosivujen mukaan.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Leevi Meriläinen sai uuden NHL-sopimuksen
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”