St. Louisissa leikitään tulella – sensaatiopakin ja seuran näkemykset turhan kaukana toisistaan

St. Louis Bluesin tilanne sen sopimusten suhteen on käytännössä yhtä vailla valmis, sillä puolustaja Colton Parayko on yhä edelleen rajoitettu vapaa agentti.
Seuran palkkakatossa on tällä hetkellä tilaa reilut 7,6 miljoonaa dollaria, joten tämän suhteen sillä ei ole ongelmia väsätä nuorukaisen kanssa jatkopahvia. Se myös tarvitsee kanadalaispakin palveluksia, sillä esimerkiksi Kevin Shattenkirk vaihtoi maisemaa jo viime kauden aikana.
24-vuotias Parayko löi NHL:ssä läpi jo tulokaskaudellaa (2015-16), sillä omaan päähän erikoistunut luutija oli seuran takalinjoilla lähes erinomainen. Tämä jatkui myös viime kaudella, joten kyseessä on ehdottomasti tasonsa NHL:ssä todistanut puolustaja.
Tästäkin huolimatta Blues ja Parayko ovat vielä kaukana sovusta jatkopahvin suhteen. Parayko hakee huhujen mukaan itse yksivuotista jatkoa, joka olisi arvoltaan 4,85 miljoonaa dollaria. Kovassa palkkapyynnössä on varmasti otettu huomioon, että moni puolustaja on napannut itselleen kalliit pahvit vapaiden markkinoiden kautta.
Bluesin toiveena on sen sijaan tehdä Paraykon kanssa mieluiten kaksivuotinen sopimus, jonka myötä kanadalainen kuittaisi vuositasolla 3,4 ja 3,6 miljoonaa dollaria. Osapuolten välillä on siis melkoinen kiista jatkon pituudesta sekä hinnasta.
Kyseessä on etenkin Bluesin kannalta outo ratkaisu, sillä kyseessä on nuori puolustaja, jonka kehityskäyrä osoittaa ainoastaan ylöspäin. Ja kun tilanne on tämä, tarkoittaa se samalla sitä, että miehen hintalappu on myös tämän myötä kipuamassa jokainen kausi ylöspäin.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili