Colorado menettää 1. kierroksella varatun venäläispelaajansa KHL:ään, Montreal tyhjenee venäläisnimistään
Kuva: Getty Images
KHL:stä Pohjois-Amerikkaan ovat suunnanneet tänä kesänä muun muassa sellaiset tähtipelaajat kuin Vadim Shipachev ja Evgeny Dadonov.
Virta on kulkenut myös toiseen suuntaan ja nyt tuohon KHL:ään siirtyvään pelaajistoon on lisätty sekä Mikhail Grigorenkon että Nikita Nesterovin nimet, sillä kaksikko on allekirjoittanut pelaajasopimukset Moskovan CSKA:n kanssa.
Kyse ei ole mistään lyhyistä visiiteistä takaisin kotimaahan, esimerkiksi olympialaisia silmällä pitäen, sillä moskovalaisseura tiedotti allekirjoittaneensa molempien pelaajien kanssa kolmivuotiset pelaajasopimukset.
Kaksikosta Grigorenko on Buffalo Sabresin 1. kierroksen varaus vuodelta 2012, kun newyorkilaisseura huusi hänet numerolla 12.
Grigorenko ei ehtinyt koskaan lyödä itseään läpi Buffalossa, sillä hänet kaupattiin vuonna 2015 Colorado Avalancheen, kaupassa, jossa Sabres sai tähtipelaaja Ryan O’Reillyn. Denveriläisseurassa 23-vuotias venäläishyökkääjä ehti kiekkoilla kahden kauden ajan. Hän pelasi vuosina 2015-17 Avalanche-paidassa 149 runkosarjaottelua ja teki niissä tehopisteet 16+34=50.
Sinällään hänen lähdössään ei ole kuitenkaan mitään yllättävää, sillä Avalanchen päätös jättää hänet suojaamatta Vegasin laajennusdraftissa kieli jo siitä, että paluu KHL:ään on todennäköinen.
Lähes yhtäaikaisesti Grigorenkon kanssa, CSKA tiedotti myös Nesterovin paluusta takaisin kotimaahansa.
Nesterov kiekkoili Tampa Bay Lightningin alakerrassa kahden ja puolen kauden aikana yhteensä 119 runkosarjaottelua ja teki niissä tehot 8+20=28, ennen kuin hänet kaupattiin kesken viime kauden Montreal Canadiensiin.
Canadiens-paidassa hän ehti pelata 13 runkosarjaottelua, tehden niissä pisteet 1+4. Pudotuspeleissä hänet nähtiin kuitenkin vain kahdessa ottelussa.
Nesterovin lähdön jälkeen vaikuttaisi vahvasti siltä, ettei seurassa pelaa ensi kaudella enää ainoatakaan venäläispelaajaa.
Kanadalaisseura nimittäin kauppasi Mikhail Sergachevin Tampa Bay Lightningiin, Alexei Emelin päätyi laajennusdraftissa Vegas Golden Knightsiin ja sitä kautta Nashville Predatorsiin, Alexander Radulov karkasi vapaiden pelaajamarkkinoiden kautta Dallas Starsiin ja Andrei Markov on puolestaan huimilla palkkavaatimuksillaan pelannut itsensä lähes satavarmasti ulos Canadiensista, jota hän on edustanut koko NHL-uransa ajan.
Toki vuoden 2014 ykköskierroksen varauksella (#26) Nikita Scherbakilla on mahdollisuus lyödä itsensä tulevalla kaudella läpi NHL:ssä, joten sitä kautta Canadiensin riveissä saatetaan nähdä yksi venäläispeluri.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla