NHL-puolustaja jäi vapaaksi pelaajaksi – agentti paljasti Twitterissä siirron KHL-kaukaloihin
Kuva: Getty Images
Tampa Bay Lightningista esiin ponnahtanut Nikita Nesterov pelasi NHL-kaukaloissa kaudesta 2014-15 lähtien. Tänä aikana venäläispuolustaja sai tililleen 132 runkosarjaottelua, joissa hän iski yhdeksän maalia ja yhteensä 33 tehopistettä.
Kesken viime kauden Lightningin GM:n paikalla operoiva Steve Yzerman päätti kuitenkin kaupata puolustajan Montreal Canadiensiin, missä hän pelasi lopulta 13 runkosarja- ja kaksi pudotuspeliottelua.
Nesterov kuului viime syksynä myös Venäjän World Cup -ryhmään, mutta hän sai tililleen vain yhden kamppailun.
Pohjois-Amerikan kaukalot saivatkin riittää tälle 24-vuotiaalle puolustajalle, sillä on suuntaamassa seuraavaksi takaisin kotimaahansa Venäjälle, KHL:ään.
Asiasta kertoi miehen agentti Dan Milstein, joka tiputti uutisen Twitter-tilillään. Vielä tässä vaiheessa on kuitenkin epävarmaa, mihin joukkueeseen Nesterov seuraavaksi suuntaa.
– Nikita Nesterov on päättänyt jatkaa hänen uraansa jääkiekkoilijana takaisin kotimaassaan. Hän on tehnyt sopimuksen erään KHL-seuran kanssa, Milstein kirjoitti.
Canadiensilla oli mahdollisuus tehdä Nesteroville kesän alussa sopimustarjous, sillä mies oli rajoitettu vapaa agentti. Kanadalaisseura kuitenkin kieltäytyi kunniasta, ja täten hänestä tuli rajoittamaton vapaa agentti.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valeri Nitšuškinilta suorat sanat siirrostaan Coloradosta Columbukseen – ”Rehellisesti”
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla