Florida Panthers hankki suomalaisvahdin riveihinsä – palaa taalajäille KHL:stä
Kuva: Getty Images
Fox Sports Midwestin kiekkotoimittaja Andy Strickland kertoo Twitter-tilillään loistavia suomalaisuutisia.
Miehen mukaan suomalaisvahti Harri Säteri tekee paluun NHL-kaukaloihin, sillä toimittaja kertoo suomalaisen tehneen kaksisuuntaisen sopimuksen Florida Panthersin kanssa.
Säteri on pelannut edelliset KHL-seura Vityaz Podolskin riveissä. Esimerkiksi viime kaudella suomalainen pelasi joukkueen maalinsuulla 42 runkosarjaottelua, tilastoin 92,9/2.50.
Säteri on pelannut aiemmin urallaan muun muassa San Jose Sharksin organisaatiossa, vuodet 2011-14. NHL-kaukaloiden makuun mies ei päässyt kuitenkaan kertaakaan, sillä hän edusti ainoastaan AHL-seura Worchester Sharksia.
Säteri edusti keväällä myös Suomen A-maajoukkuetta Pariisin MM-kisoissa. Hän pelasi turnauksessa kuusi ottelua tilastoin 91,6/2.26.
27-vuotias toijalalainen on Sharksin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2008. Edellä mainittujen seurojen lisäksi hän on edustanut muun muassa Tampereen Tapparaa.
Sopimuksen taloudelliset yksityiskohdat päivitetään uutiseen siinä vaiheessa, kun ne ovat julkisesti tiedossa.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Toimittaja: Dylan Larkin kaupataan pian – tässäkö uusi seura? ”Tarjous valmiina”
- NHL-suomalaista yritettiin kaupata – nyt hänet saa ilmaiseksi
- Roope Hintz pisti NHL-supertähden koville – Nathan MacKinnonilta rehellinen tunnustus
- Simon Edvinsson haluaa pois – Detroit-pomo löi pöytään tiukan vastauksen!
- Suomalaiselle yllättävät lähtöpassit NHL:ssä – fanit raivona: ”Mitä v*ttua seurajohto oikein touhuaa”
- Tuore Edmonton-hankinta häkeltyi Connor McDavidin tasosta – ”Vasta nyt ymmärrät”
- Philadelphian kulisseista raju paljastus – pistekuningas lähtöuhan alla
- Detroit jysäytti jättidiilin – hurja nimi pois vapailta markkinoilta!
- Kutkuttava paljastus: Connor Hellebuyckin jättitreidi muhii – tämä seura käynyt neuvotteluja
- Jesse Puljujärveä viedään nyt NHL:ään – ”Yhden vuoden sopimuksen väärti”
- Jarmo Kekäläinen iski NHL:ssä – kolmen pelaajan kauppa!
- NHL:n nopein luistelija tulee Suomesta – McDavid ja MacKinnon jäivät taakse!
- Jesse Puljujärveä viedään nyt NHL:ään – ”Yhden vuoden sopimuksen väärti”
- Roope Hintz tappeli Nathan MacKinnonin kanssa NHL:ssä – supertähti poistui naama verisenä
- NHL-herkkua tänään jo kello 20 – näin näet Floridan ottelun ilmaiseksi!
- Philadelphiassa kiehuu – Trevor Zegras latasi suorat sanat valmentajapotkuista
- NHL-unelma jäihin – suomalaispuolustaja siirtyy Liigaan!
- Kutkuttava paljastus: Connor Hellebuyckin jättitreidi muhii – tämä seura käynyt neuvotteluja
- Tuore Edmonton-hankinta häkeltyi Connor McDavidin tasosta – ”Vasta nyt ymmärrät”
- Yle: Ismo Lehkonen lyttäsi Floridan pelitavan: ”Koko ajan v*ttuilee joka suuntaan”