NHL:n varaustilaisuuden ensimmäinen varauskierros, siis se kaikkein seuratuin, on nyt paketissa. Tänä vuonna, kiitos Vegas Golden Knightsin mukaantulon, varausvuoroja oli 30 sijaan 31.

Koko varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana, New Jersey Devilsin toimesta, valittiin Nico Hischier. Hänestä tuli sveitsiläisen jääkiekkohistorian ensimmäinen ykkösvaraus NHL:ään ja samalla hän sysäsi koko viime vuoden ajan hehkutetun Nolan Patrickin kakkossijalle.

Kolmannelle paikalle saatiin upeasti suomalaisväriä, kun Miro Heiskasesta tuli NHL:ään korkeimmalla numerolla valittu suomalaispuolustaja, yhdessä vuonna 1995 Los Angeles Kingsiin varatun Aki Bergin kanssa.

Draft myös jatkui kolmen ensimmäisen varauksen jälkeen melko odotetulla tavalla, eikä mitään jättimäisiä yllätyksiä nähty, joskin seuraavaa suomalaista jouduttiin odottaa hieman ennakoitua pidempään, kun puolustaja Juuso Välimäki päätyi numerolla 16 Calgary Flamesiin.

Välimäen jälkeen alkoi kuitenkin suomalaisittain tapahtua, kun ensiksi Urho Vaakanainen – päivän kolmas suomalaispuolustaja – varattiin numerolla 18 Boston Bruinsiin, Kristian Vesalainen numerolla 24 Winnipeg Jetsiin, Henri Jokiharju numerolla 29 ja Nashville Predatorsiin päätyi numerolla 30 Eeli Tolvanen.

Erityisen ikimuistoinen tilaisuus oli Jokiharjulle: hänet kuuluttivat lavalle muuan Patrick Kane ja Jonathan Toews, minkä lisäksi koko kotiyleisö hurrasi suomalaiselle.

Historiallinen suomalaispäivä!

Samalla tämän vuoden NHL Draftin 1. kierros oli historiallinen suomalaisittain: koskaan aiemmin avauskierroksella ei olla varattu kuutta suomalaispelaajaa ja parhaimmillaan puolustajia on mennyt ensimmäisenä päivänä yksi, kun niitä nyt meni neljä.

Tilaisuudessa nähtiin myös muutoinkin historiaa, sillä 173-senttinen ja 72-kiloinen Kailer Yamamoto on pienin koskaan NHL:ään varattu pelaaja. Hänet poimi numerolla 22 Edmonton Oilers.

Tänä vuonna ensimmäistä maalivahtia odoteltiin vuorolle 26 saakka, kunnes itsensä Chicago Blackhawksin kanssa suoritetun vaihtokaupan myötä kyseiselle sijalle nostanut Dallas Stars varasi Jake Oettingerin.

Varaustilaisuudessa nähtiin myös kaksi vaihtokauppaa, jossa liikkui pelaajia. Suomalaishyökkääjä Jori Lehterä siirtyi Philadelphia Flyersiin, ykköskierroksen varauksen (2017) kera, ja toiseen suuntaan matkasi kanadalaislaituri Brayden Schenn.

Jälkimmäisessä kaupassa Pittsburgh Penguins hankki St. Louisista kovaotteisen Ryan Reavesin sekä toisen kierroksen varausvuoron (2017) ja vastineena nuottipaitoihin matkasi 1. kierroksen varausvuoro sekä hyökkääjä Oskar Sundqvist.

Kokonaisuudessaan 1. kierroksella NHL:ään varattiin yksi maalivahti, yhdeksän puolustajaa ja 21 hyökkääjää. 31 varatun pelaajan osalta maajakauma meni seuraavasti:

  • 12 kanadalaista
  • 6 suomalaista
  • 5 yhdysvaltalaista
  • 4 ruotsalaista
  • 2 tshekkiä
  • 1 sveitsiläinen
  • 1 venäläinen

NHL Draftin loput varauskierrokset nähdään tänään, lauantaina, alkaen kello 17:00 Suomen aikaa.

Tässä koko 1. kierros kaikessa komeudessaan:

1. New Jersey Devils: Nico Hischier
2. Philadelphia Flyers: Nolan Patrick
3. Dallas Stars: Miro Heiskanen
4. Colorado Avalanche: Cale Makar
5. Vancouver Canucks: Elias Pettersson
6. Vegas Golden Knights: Cody Glass
7. New York Rangers: Lias Andersson
8. Buffalo Sabres: Casey Mittelstadt
9. Detroit Red Wings: Michael Rasmussen
10. Florida Panthers: Owen Tippett

11. Los Angeles Kings: Gabriel Vilardi
12. Carolina Hurricanes: Martin Necas
13. Vegas Golden Knights: Nick Suzuki
14. Tampa Bay Lightning: Cal Foote
15. Vegas Golden Knights: Erik Brännström
16. Calgary Flames: Juuso Välimäki
17. Toronto Maple Leafs: Timothy Liljegren
18. Boston Bruins: Urho Vaakanainen
19. San Jose Sharks: Josh Norris
20. St. Louis Blues: Robert Thomas

21. New York Rangers: Filip Chytil
22. Edmonton Oilers: Kailer Yamamoto
23. Arizona Coyotes: Pierre-Olivier Joseph
24. Winnipeg Jets: Kristian Vesalainen
25. Montreal Canadiens: Ryan Poehling
26. Dallas Stars: Jake Oettinger
27. Philadelphia Flyers: Morgan Frost
28. Ottawa Senators: Shane Bowers
29. Dallas Stars: Henri Jokiharju
30. Nashville Predators: Eeli Tolvanen
31. St. Louis Blues: Klim Kostin

Mitä tapahtuu NHL Draftissa? KAIKKI TÄÄLTÄ.