Käsittämätöntä, mutta totta: Coyotesin tuore hankinta suojattiin, mutta mies palaa pian takaisin vanhaan seuraansa

Arizona Coyotes ja Calgary Flames suorittivat muutama päivä sitten vaihtokaupan, jonka myötä veteraanivahti Mike Smith siirtyi liekkipaitojen riveihin.
Samalla Coyotes sai itselleen toisen veteraanivahdin, Chad Johnsonin, jonka se myös suojasi Vegasin laajennusvaraukseen. Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, kuin voisi luulla.
Nimittäin Coyotes tarvitsi Smithin kaupatessaan itselleen maalivahdin, jonka se suojaa laajennusdraftiin. Ja tämä oli siis juuri Johnsonin rooli.
Nyt kiekkotoimittaja John Shannon kertoo kuitenkin Twitter-tilillään, että Johnson saattaa palata takaisin Flamesin riveihin jo heinäkuun alussa, kun NHL:n vapaat markkinat käynnistyvät.
Johnsonista tulee nimittäin rajoitettu vapaa agentti 1. heinäkuuta, joten hän on vapaa tekemään sopimuksen minkä tahansa seuran kanssa. Vaihtokauppa Coyotesiin ei siis ollut millään tavalla pitävä.
Johnson on pelannut NHL:ssä kaudesta 2009-2010 lähtien, ja yhteensä hänelle on kertynyt 137 runkosarjaottelua. Näissä hänen tilastonsa ovat 91,5/2.44, joten mies on eittämättä pätevä kakkosvahti mille tahansa joukkueelle.
Urallaan Johnson on edustanut Calgary Flamesin lisäksi New York Rangersia, Phoenix Coyotesia, Boston Bruinsia, New York Islandersia sekä Buffalo Sabresia.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Aleksander Barkov omistajaksi yhdysvaltalaiseen urheiluseuraan
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Jack Hughes myöntää: Haluaa supertähtiveljensä Devilsiin
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Kausiennakko 2025-26: Pittsburgh Penguins