Oliver Ekman-Larsson omistaa kultamitalinsa äitinsä muistolle – ”Vien sen hänen haudalleen”

Ruotsi palasi maailmanmestariksi varhain maanantaina vuorokauden vaihtumisen jälkeen lyötyään Kanadan pitkän taiston jälkeen 2-1-lukemin voittomaalikilpailussa. Samalla päättyi Vaahteranlehtien kahden vuoden maailmanmestaruusputki.
Washington Capitalsin ykkössentteri Nicklas Bäckström oli mukana Sotshin finaalijoukkueessa, joka hävisi olympiakullan Kanadalle. Hyökkääjä ei kuitenkin saanut dopingepäilyiden vuoksi tuolloin itse pelata ottelussa.
Nyt revanssi kiekkomahdista oli Bäckströmille erityisen makea.
– Se oli silloin todella ikävää. Tämä tuntui todellakin revanssilta. Kyseessä oli Kanada, joten oli mahtavaa että pystyimme voittamaan heidät, Bäckström iloitsi Tv4-kanavan haastattelussa.
Äidin muistolle
Ruotsin puolustuksen johtohahmoihin kuulunut Oliver Ekman-Larsson omistaa kultamitalinsa äitinsä muistolleen. 25-vuotiaan miehen äiti menehtyi syöpään alle kaksi kuukautta ennen kisojen alkua.
Ekman-Larsson aikookin viedä kultamitali hänen haudalleen.
– Tämä merkitsee minulle todella paljon pelata perheeni ja äitini puolesta. Vien sen hänen haudalleen, ruotsalaispuolustaja sanoi Aftonbladetille.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Tampa Bay Lightning sopimukseen entisen Liiga-tähden kanssa
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan