Suomelta päätöserään mahtava kiri, kiitos tämän herran – lopputulos ei kuitenkaan toivottu
Kuva: Getty Images
Suomi menetti otteensa tämän vuoden MM-pronssipelissä Venäjää vastaan, kiitos totaalisen surkean toisen erän. Se nimittäin päästi keskimmäisen kaksikymmentäminuuttisen aikana neljä maalia, ja kolmanteen erään lähdettiin toivottoman oloisesta tilanteesta, 4-1-tappioasemasta.
Kolmannessa erässä kaukaloon saapui kuitenkin ärsytetty Leijona, sillä se iski erän alkuun kaksi nopeaa maalia.
Mikko Lehtosen sekä Veli-Matti Savinaisen osumien ansiosta kamppailussa saatiin jännittää loppuun saakka, joskin Nikita Kucherovin iskemä 5-3-osuma taannutti hiukan tunnelmaa.
Ennenkaikkea Suomi onnistui kuitenkin osoittamaan, että se ei luovuta helpolla. Se ottikin maalivahti Harri Säterin vaihtopenkin puolelle hyvissä ajoin, tarkemmin sanottuna ajassa 56:44.
Tällä päävalmentaja Lauri Marjamäki osoitti eritoten sen, että Suomi ei suostunut antamaan periksi edes epätoivoisen oloisessa tilanteessa, vaan se taisteli loppuun saakka. Pisteet siis koko joukkueelle viimeisen erän pelirohkeudesta ja periksiantamattomuudesta. Suomen hyvä kiri sai kuitenkin alkunsa jo aiemmin ottelussa, kun Marjamäki päätti vaihtaa juuri Säterin aloittaneen maalivahdin, Joonas Korpisalon, tilalle. Miehen loistavat otteet maalinsuulla loivatkin Leijonille uskoa paremmasta. Valitettavasti Suomen komea kolmas erä ei tuottanut haluttua tulosta, sillä Venäjä marssi pronssiottelussa 5-3-voittoon. Jos tulosta heijastaa kuitenkin turnauksen alun kamppailuihin, oli lopputulos vähintäänkin tyydyttävä.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”