Kommentti: Onko Joonas Korpisalo sittenkin se oikea valinta?
Harri Säteri antoi jäätävät näytöt, kun hän korvasi Joonas Korpisalon kesken Sveitsi-ottelun ja torjui Suomelle voiton.
C Moren studiolla Säteri kuuluteltiin jo Leijonien uudeksi ykkösvahdiksi.
Sinällään näkemyksessä ei ole mitään väärää, sillä Säterin näytöt Sveitsiä vastaan olivat vakuuttavat, kun pahin jännityskin oli kadonnut Sloveniaa vastaan nähdyn MM-debyytin jälkeen.
Itse en kuitenkaan näe asiaa näin mustavalkoisena.
Ensinnäkin huomioon on otettava se, että Korpisalo on tähän mennessä pelannut pelejä, joissa hän on kohdannut äärimmäisen vähän kiekkoja, koska vastustajat eivät yksinkertaisesti ole olleet sieltä parhaasta päästä. Se on myös tehnyt hänen pelaamisestaan vaikeaa, sillä kuten kuka tahansa vähääkään maalivahdin hommia tunteva tietää, kylmänä ei ole koskaan helppo pelata.
Samaan aikaan Korpisalo on ottanut myös niitä isoja torjuntoja. Häntä ei käy syyttäminen Leijonien vaikeuksista tässä turnauksesta, ei edes Sveitsi-ottelun osalta. Tosiasia oli nimittäin se, että Suomi oli yksinkertaisesti alppimaata pelatun ottelun avauserässä pelillisesti täysi vastaantulija.
Mitä taas tulee Säteriin, pääsi hän hyppäämään Sveitsi-ottelussa lähes paineettomassa tilassa.
Toki takaraivossa saattoi pyöriä se tosiasia, että Leijonat oli käytännössä ottaen pakkovoiton edessä ottelussa ja kesken kaiken peliin tuleminen ei ole ideaali lähtökohta, mutta samaan aikaan Säterillä ei ollut mitään hävittävää – Suomi oli jo kaksi maalia perässä.
Leijonat tarvitsee todella erinomaisen maalivahdin
Oikeastaan tällä hetkellä päässä pyöriikin yksi ajatus: kumpiko on oikea valinta kovien maiden luistellessa vastaan – Korpisalo vai Säteri?
Tosiasia on se, että Suomi on päässyt tässä turnauksessa vielä helpolla. Vaikka tasoerot isojen ja pienten välillä ovatkin tasoittuneen, eikä esimerkiksi Sveitsiä voi missään nimessä väheksyä, todellisista huippumaista vastassa on ollut ainoastaan Tshekki.
Ja seuraavana vastassa on Kanada. Sitä seuraavassa, mikäli sellainen tulee, Venäjä, Yhdysvallat tai Ruotsi.
On siis päivänselvää, että Sveitsi-ottelusta eteenpäin Suomi tulee olemaan koko jäljellä olevan MM-turnauksen ajan selkeä altavastaaja.
Itse asiassa lopputulemani onkin tämä, etenkin, jos Norja ei ota pistettäkään seuraavassa ottelussaan Kanadaa vastaan: Annetaan Korpisalolle vielä yksi mahdollisuus, nimenomaan hänelle tuttuja NHL-pelaajia vastaan, ja jos kiekko ei tartu Kanada-pelissä, heitetään hyvällä itseluottamuksella taustalla odotteleva Säteri tulille puolivälierissä. Annetaan hänelle mahdollisuus kohdata aivan erilainen määrä laukauksia ja tehdään johtopäätökset vasta sitten.
Kyse on tietynlaisesta riskistä, mutta samalla suuresta mahdollisuudesta ja tämä kortti Leijonien tulisi nähdäkseni katsoa. Parhaassa tapauksessa Suomella olisi nimittäin käsissään kaksi kuumaa maalivahtia, Korpisalon onnistuessa Kanadaa vastaan.
Se olisikin melkoinen lottovoitto, sillä fakta on se, että mikäli Leijonat mielii oikeasti menestyä tänä keväänä, tarvitsee joukkue todella erinomaisen maalivahdin.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Connor McDavidin teloja pelikieltoon – katso karu tilanne täältä
- Joukkuetoveri latasi suorat sanat Valeri Nitshushkinin tilanteesta
- Roope Hintzistä tipahti surkea uutinen!
- Shokkiuutinen: Valeri Nitshushkin sai järisyttävän pelikiellon NHL:ssä
- NHL-supertähti latasi suoran mielipiteensä – kaipaa tappeluita MM-kisoihin
- Edmonton-maalivahdin kammotilasto saa Oilers-fanit hikoilemaan – surkein lukema 20 vuoteen!
- Victor Hedman teki ison paljastuksen tulevaisuudestaan – seurapomolta välitön vastaus
- Lassi Thomson jättää NHL:n – tässä uusi seura
- Leon Draisaitl suolaisena – piikitteli Vancouver-sensaatiolle median edessä
- Vau! Aleksander Barkov taiteili uskomattoman voittomaalin NHL-pudotuspeleissä
- Lähde: NHL-tähtivahvistus lähtee kotiin MM-kisoista
- Suomen superlupaus Konsta Helenius paljasti yhden toiveen NHL Draftista
- Victor Hedman teki ison paljastuksen tulevaisuudestaan – seurapomolta välitön vastaus
- Lassi Thomson jättää NHL:n – tässä uusi seura
- Lähtikö Connor Bedard MM-kisoihin varmistaakseen paikkansa ensi talven huipputurnauksessa? Näin mies vastasi
- Elliotte Friedman: hankkiiko Toronto 9,5 miljoonan dollarin puolustajan?
- Leon Draisaitl suolaisena – piikitteli Vancouver-sensaatiolle median edessä
- Vau! Aleksander Barkov taiteili uskomattoman voittomaalin NHL-pudotuspeleissä
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hurja vahvistus NHL:stä!
- Shokkiuutinen: Valeri Nitshushkin sai järisyttävän pelikiellon NHL:ssä