MM 2017: MM-jäillä jälleen lukuisia NHL-lupauksia – seuraa näitä nimiä
Kuva: Getty Images
MM-kisat käynnistyvät ensi viikolla Pariisissa ja Kölnissä, ja siksi kaikki joukkueet ovat vahvistaneet joukkueitaan NHL-pelaajilla viimeisien viikkojen aikana.
Erityisesti Ruotsi on kasaamassa hurjaa nippua, sillä sen puolustus on lähes yhtä hurja, minkä maa lähetti viime syksyiseen World Cupiin.
Kisoissa nähdään jälleen lukuisia tulevaisuuden tähtiä sekä myös nuoria pelaajia, jotka ovat jo saaneet kasteensa NHL-kaukaloissa. Suomelta löytyy muun muassa Sebastian Aho sekä Jesse Puljujärvi, mutta myös muilta mailta löytyy varsin kovia tulevaisuuden nimiä.
Seuraavaksi käymme läpi muutamia nimiä, joita kotisohvalla kannattaa katsoa erityisen tarkasti. Listaukseen on otettu vain pelaajia, jotka pelasivat tällä kaudella NHL:ssä.
Clayton Keller, Yhdysvallat
Clayton Keller, jota on monissa yhteyksissä verrattu jopa Patrick Kaneen, varattiin NHL:ään viime kesänä, kun Arizona Coyotes huusi hänen nimensä numerolla seitsemän. Keller arvioitiin tänä keväänä parhaaksi pelaajaksi, joka ei vielä ollut pelannut NHL:ssä. Tuohon saatiin kuitenkin muutos, kun hän pääsi aistimaan NHL-tunnelmaa kolmen ottelun verran. Keller oli suuressa roolissa, kun Yhdysvallat pokkasi vuodenvaihteessa nuorten maailmanmestaruuden. Keller johdatti Yhdysvallat kultaan, kun finaalissa kaatui Kanada rangaistuslaukausten jälkeen. Yhdysvallat matkaa MM-kisoihin nuorella joukkueella, joten Kellerille voi odottaa vastuuta. Vasta 19-vuotias hyökkääjä haluaa varmasti onnistua turnauksessa samoin, kuin Auston Matthews viime keväänä.Charlie McAvoy, Yhdysvallat
Charlie McAvoyn kausi on ollut uskomaton, sillä hän aloitti kautensa Bostonin yliopistossa, mutta päätti sen Boston Bruinsin miehistössä. Bruinsin loukkaantumiset avasivat pelipaikan 19-vuotiaalle puolustajalle, ja McAvoy käytti tilaisuutensa hyväksi. McAvoy on moderni puolustaja, joka osaa liikuttaa kiekkoa sekä luistella hyvin. McAvoy onkin yksi mielenkiintoisimmista tulevaisuuden nimistä turnauksessa. Yhdysvaltojen puolustuksessa McAvoy saanee paljon vastuuta, sillä nimekkäimmät pelaajat eivät ole lähteneet MM-kisoihin, joten se avaa mahdollisuuden myös muille nuorille pelaajille.Joel Eriksson-Ek, Ruotsi
20-vuotias Joel Eriksson-Ek sai tällä kaudella debyyttinsä NHL-kaukaloissa, kun hän pelasi Minnesota Wildin paidassa 15 ottelua tehoin 3+4=7. Eriksson-Ek tuli ryminällä NHL:ään, sillä hän iski ensimmäiseen neljään otteluun tehot 2+3. Eriksson-Ek saanee vastuuta Ruotsin hyökkäyksessä, sillä se koostuu nuorista ja nälkäisistä pelaajista. Eriksson-Ek valittiin tällä kaudella Ruotsin vuoden nuoreksi pelaajaksi, ja samalla hänelle ojennettiin palkinto, jonka on aiemmin pokannut muun muassa Henrik Lundqvist, Nicklas Bäckström sekä Sedinin veljekset.Ivan Provorov, Venäjä
Venäläispuolustaja Ivan Provorov muistetaan Suomessa erityisesti parin vuoden takaisista nuorten MM-kisoista, joissa hän pelasi finaalissa Suomea vastaan. Taitava venäläinen pelasi tällä kaudella NHL:ssä ensimmäisen kautensa, ja kausi sujuikin varsin mukavasti. Provorov iski puolustajalle erinomaiset tehot, 6+24=30. Flyersin alakerrassa Provorov esitti varsin kypsiä otteita, joita on lupa odottaa myös tulevilta kausilta. Venäjän maajoukkueessa on tähän mennessä jopa yllättävän vähän NHL-pelaajia, mutta Provorov on joka tapauksessa yksi heistä. Nuoren lupauksen otteita kannattaakin seurata heti avausottelusta aina Venäjän viimeiseen otteluun saakka.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Columbus Blue Jacketsille karmea takaisku – tähtipuolustajan kausi ohi
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva