New York Islandersissa kapteenin roolissa oman pelaajauransa päättänyt Doug Weight on nyt virallisesti brooklynilaisseuran uusi päävalmentaja.

Weight hyppäsi puikkoihin jo kesken päättyneen runkosarjan, kun Islanders irtisanoi heikon menestyksen vuoksi pitkäaikaisen päävalmentajansa Jack Capuanon. Tuossa kohtaa titteliksi tuli kuitenkin vain ”tilapäinen päävalmentaja” ja kauden loppupuolella Islandersin johtoportaasta todettiin, ettei hänen jatkaminen tehtävässä ole kirkossa kuulutettu.

Vaan nyt se on sitä, sillä Islanders tiedotti Weightin palaavan joukkueen penkin taakse myös ensi kaudella päävalmentajan roolissa.

– Doug on ansainnut tämän mahdollisuutensa sen loistavan työn ansiosta, mitä hän on tehnyt täällä viimeisten viiden kauden ajan, etenkin otettuaan haltuunsa päävalmentajan roolin, seuran presidenttinä ja GM:nä toimiva Garth Snow hehkutti seuran tiedotteessa.

– Hänen johtajuutensa ja kokemuksensa sekä pelaajana että penkin takana ovat todella arvokkaita (tehtävän kannalta); aivan jokainen ei osaa kääntää näitä asioita voittavaksi formulaksi. Hän on ansainnut koko joukkueen kunnioituksen ja luottamuksen, minkä myötä hän oli paras vaihtoehto tähän tehtävään.

Uskomaton kiri – vain kruunu jäi puuttumaan

Sinällään ratkaisu oli varsin odotettu, sillä omalla NHL-urallaan yli 1 200 ottelua pelannut ja niissä yli 1 000 tehopistettä nakuttanut Weight sai nostettua karmaisevassa alakulossa pelanneen Islandersin vielä mukaan taisteluun Itäisen konferenssin pudotuspelipaikoista. Lopulta unelma jäikin vain pisteen päähän ja ensi kaudella hän pääsee jatkamaan tehtävässään paljon paremmin valmistautuneena, koska edessä on pitkä kesä.

Weight, joka päätti kauden Islandersin peräsimessä kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen, olikin onnellinen siitä, että pääsee jatkamaan töitään.

– On kunnia-asia tulla nimetyksi päävalmentajaksi Islandersin kaltaisessa historiallisessa organisaatiossa, jolla on yhdet NHL:n intohimoisimmista faneista. Täällä on olemassa pitkä voittamisen historia ja tulenkin tekemään kaiken voitavan, että palataksemme takaisin pudotuspeleihin ja sitä kautta menestyjäksi.

Ennen tilapäiväisen päävalmentajan roolia, Weight toimi sekä seuran apulais-GM:nä että apuvalmentajana. Tästä eteenpäin hän tulee toimimaan ainoastaan päävalmentajana.