VIDEO: Toronton tiukka ilta sai raavaan miehen innostumaan – paitsi ei tietenkään Lou Lamorielloa

Toronto Maple Leafsin ja Boston Bruinsin välillä käytiin viime yönä tiukkaakin tiukempi taistelu, joka meni lopulta kotijoukkue Maple Leafsille lukemin 4-2.
Numerot mairittelevat torontolaisseuraa, sillä vain kaksi minuuttia ennen ottelun päättymistä kamppailu oli vielä lukemissa 1-1.
Tämä kaikki muuttui aivan ottelun lopussa, kun Maple Leafsin Tyler Bozak vei Maple Leafsin johtoon. Tilannetta edelsi Tuukka Raskin uskomaton torjunta, mutta se oli laiha lohtu, kun Bozak iski jatkotilanteesta kiekon lopulta rysään.
Voitto oli Maple Leafsille todella suuri. Se on kontannut NHL:ssä jo useita vuosia, mutta nyt suunta on vihdoin ylöspäin. Kaiken lisäksi se kesti kauden kenties tähän mennessä tiukimman paikan ja nappasi Bruinsista elintärkeän voiton.
Ja voittohan oli tärkeä luonnollisesti siitä syystä, että sen myötä seura vankisti asemiaan Itäisen konferenssin tiukassa pudotuspelikamppailussa. Mikään ei ole vielä lähellekään varmaa, mutta tämä oli askel oikeaan suuntaan.
Myös presidentti tiesi tilanteen
Ottelua piippuhyllyltä seurannut Maple Leafsin presidentti Brendan Shanahan oli myös todella mielissään joukkueensa lopun johtomaalista.
Pukumiehiä näkee harvoin tuulettamassa omiensa osumaa, sillä kyseiset herrat seuraavat pelejä hyvin kriittisellä silmällä ja tulevaisuus mielessään. Turhasta ei siis juhlita.
Viime yönä Shanahan kuitenkin rikkoi ”etikettiä” ja oli lähellä riehaantua Bozakin osumasta. Vieressä istunut GM Lou Lamoriello onnistui kuitenkin säilyttämään malttinsa täydellisesti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!