VIDEO: Chicago Blackhawks muistutti suuruudestaan – iski kolme maalia reiluun puoleen minuuttiin
Kuva: Getty Images
Chicago Blackhawks on seura, joka on kaikista NHL-joukkueista kaikista lähimpänä dynastiaa. Vuodesta 2010 lähtien se on voittanut komeat kolme Stanley Cupia, ja vaikka se kuinka painii vuodesta toiseen palkkakatto-ongelmien kanssa, ei sen taso ole juuri tippunut.
Toki on muistettava, että esimerkiksi viime kaudella se joutui ulos jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella St. Louis Bluesia vastaan, mutta aikaisessa kesälomassa oli ennemminkin kyse NHL:n hölmöstä systeemistä, kuin Blackhawksin huonoudesta.
Tälle kaudelle odotettiinkin sitten jo tietynlaista mahalaskua. Blackhawks nimittäin joutuu jatkuvasti luopumaan kovista pelaajistaan palkkakaton vuoksi, mutta niin se vain löytää vuosi toisensa jälkeen lähtijöille korvaajat.
Esimerkiksi tällä hetkellä se majailee Läntisen konferenssin lähes ylivoimaisessa johdossa.
Viime yöltä uskomaton suoritus
Blackhawks väläyttikin sitten viime yönä todellista tasoaan. Toki vastassa oli NHL:n suurin vitsi, Colorado Avalanche, mutta NHL-joukkue sekin. Vaikka viimeaikoina ei ole näyttänytkään siltä. Blackhawks oli nimittäin ottelussa 3-1-häviöllä, kunnes kolmannen erän puolivälissä alkoi tapahtua: ensiksi, ajassa 10:17, kapteeni Jonathan Toews kavensi tilanteen 3-2:een. 17 sekuntia myöhemmin osui Richard Panik ja tästä toiset 17 sekuntia, oli ottelu jo tilanteessa 4-3 Blackhawksille. Suomeksi sanottuna Blackhawks nousi kahden maalin tappioasemasta johtoon vain 34 sekunnin sisällä. Chicagolaisseura voitti ottelun lopulta lukemin 6-3, vaikka se todella oli noin 10 minuuttia ennen kamppailun päättymistä 3-1-tappiolla.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Suomalaistulokkaan temppu sai Connor McDavidin raivon valtaan – NHL-megatähti tiputti hanskat!