Avalanche laittoi ketjujaan uusiksi – Mikko Rantanen samaan vitjaan muiden nuorukaisten kanssa
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanche ja Detroit Red Wings olivat etenkin 1990-luvun lopussa 2000-luvun alussa auttamatta NHL:n yksi suurimmista taistelupareista. Kenties yksi kovimmista koko NHL:n modernina aikana.
Kauas on tästä kuitenkin tultu. Siinä missä joukkueet taistelivat aikanaan Läntisen konferenssin kuninkuudesta, majailevat ne tällä hetkellä konferenssiensa pohjilla. Siksi tulevan yön ottelu joukkueiden välillä ei aiheuta kovinkaan suurta hälinää.
Mutta meitä suomalaisiahan tämä ei haittaa, sillä meillä on aina Mikko Rantanen. Nuorukainen pelaa nimittäin loistavaa ensimmäistä kautta denveriläisseuran riveissä.
Joukkueen menestyksettömyys on ajanut sen kuitenkin siihen pisteeseen, että se joutuu säätelemään paljon ketjujensa kanssa. Nyt uhriksi on joutunut myös Rantanen, joka tulee aloittamaan ensi yönä uudessa vitjassa.
Keski-ikä ei päätä huimaa
Siinä missä Rantanen pelasi vielä Arizona Coyotesia vastaan samassa ketjussa yhdessä Matt Duchenen ja Gabriel Landeskogin kanssa, tulee hän saamaan ensi yönä vierelleen kaksi uutta kaveria. Hän nimittäin luistelee samaisessa vitjassa yhdessä Nathan MacKinnonin sekä seuran siirtotakarajalla hankkiman Sven Andrighetton kanssa. Jälkimmäisellä mainitulla on ikää 23 vuotta ja MacKinnonilla vastaavasti 21. Rantanen itse on 20-vuotias, joten Avalanchen uuden kakkosvitjan keski-ikä ei päätä huimaa. Rantasen paikan seuran ykkösessä otti kokenut Rene Bourque.LUE MYÖS:
- Yllätysratkaisu! Anaheim ostamassa tähtihyökkääjän sopimuksen ulos
- Brady Tkachukilta hurja lausunto Aleksander Barkovista!
- Ottawa-tähdeltä suorat sanat Brady Tkachukin lähdöstä: ”Valehtelisin, jos sanoisin…”
- Patrik Laineelle esitettiin yllättävä paluuidea – suomalaisen nimi nousi jälleen esiin NHL:ssä
- Nyt selvisi, missä loput NHL-ottelut näytetään
- NHL:n televisiointi 2026-27: Viaplay, Disney+ ja MTV
- Ilja Samsonov: yllätyspaluu NHL:ään!
- Carolina Hurricanes kävi pelaajamarkkinoilla – uusi puolustaja haaviin
- Toimittaja paljasti: Sopimukseton Detroit-tähti päätyy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Yli 50 miljoonaa dollaria – Bostonin nuori lupaus löi rahoiksi toden teolla!
- Artturi Lehkonen matkalla jättisopimukseen – vuosipalkkaan povataan hurjaa korotusta
- IL: NHL:n televisiointi Suomessa muuttuu – oikeudet useille eri toimijoille
- Kasperi Kapaselle avautumassa jättirooli supertähden rinnalla – ”Uskomaton kemia”
- Daily FaceOff: NY Rangers voi viedä Liiga-seuran ykköstähden!
- Carolina Hurricanes kävi pelaajamarkkinoilla – uusi puolustaja haaviin
- Toimittaja paljasti: Sopimukseton Detroit-tähti päätyy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Brady Tkachukilta hurja lausunto Aleksander Barkovista!
- Nyt selvisi, missä loput NHL-ottelut näytetään
- Patrik Laineelle esitettiin yllättävä paluuidea – suomalaisen nimi nousi jälleen esiin NHL:ssä
- Ottawa-tähdeltä suorat sanat Brady Tkachukin lähdöstä: ”Valehtelisin, jos sanoisin…”