NHL laittamassa paitsiosääntönsä uusiksi? – ”Valmentajien haastot aiheuttaneet paljon turhautumista”
NHL:n GM:t tapaavat toisensa ensi viikolla Floridan Bocassa ja siellä aiotaan pohtia vakavasti paitsiosääntöä.
Seurojen toimitusjohtajat tulevat käsittelemään tapaamisessa palkkakattoa ja esimerkiksi NHL:n osallistumista vuoden 2018 olympialaisiin, mutta kumpikaan niistä ei ole tärkein keskustelunaihe, vaan ykkösprioriteetti on hioa paljon epäselvyyttä aiheuttanutta paitsiosääntöä.
NHL:ssä tuomitaan paitsio, vaikka esimerkiksi pelaajan toinen jalka olisi vielä sinisen viivan toisella puolen, mutta luistin ei kosketa sillä hetkellä jään pintaa. Nyt tuohon halutaan puuttua.
– Valmentajien haastot ovat aiheuttaneet paljon turhautumista paitsioiden suhteen ja meidän täytyy, että miten se olisi edelleen toimiva, mutta virheetön sekä tehokas, Nashville Predatorsin GM:nä toimiva David Poile avaa asiaa USA Todaylle.
Maalimäärät kasvaisivat jopa 50 prosenttia?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan GM:t tulevat pohtimaan sitä, että käytettäisiinkö paitsiotilanteissa jatkossa NFL:stä tuttua touchdown-sääntöä. Amerikkalaisessa jalkapallossa touchdown on nimittäin syntynyt, vaikka pallo ei koskettaisikaan konkreettisesti maanpintaa, mutta se on maaliviivan tasolla.
NHL:ssä se tarkoittaisi puolestaan sitä, että edellä mainitussa esimerkkitapauksessa pelaajan ei tuomittaisi olevan paitsiossa, vaikka hänen jalkansa ei olisikaan konkreettisesti kiinni jään pinnassa.
Tämä tekisi videotarkastuksista paitsioiden suhteen paljon nopeampia, ennen kaikkea tulkinnanvaraisuus poistuisi kokonaisuudessaan ja virheelliset päätökset paitsioiden suhteen poistuisivat.
Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedman näkee kuitenkin, että valmentajien haastomahdollisuus paitsioiden suhteen ei ole katoamassa minnekään. Samalla hän kertoo NHL:n uskovan paitsiosäännön hienosäädön olevan avain myös suurempiin maalimääriin; liiga uskoo sääntömuutoksen kasvattavan maalimääriä jopa 50 prosentilla.
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!