Pingviineille surkeita uutisia – kovassa vireessä oleva yllättäjä pitkälle sairaslomalle
Kuva: Getty Images
Pittsburgh Penguins on pelannut viime kauden loppupuolesta lähtien loistavaa jääkiekkoa. Tästä iso kiitos menee päävalmentajaksi kesken viime sesongin hypänneelle Mike Sullivanille, joka peluuttaa nopeatempoista ja suoraviivaista jääkiekkoa.
Tämän kauden menestys menee monen pelaajan piikkiin. Luonnollisesti Sidney Crosby ja Evgeni Malkin ovat olleet täydellisessä liekissä, mutta myös ”alempaa” on löytynyt loistavaa tulitukea.
Yksi näistä pelaajista on toista kauttaan NHL:ssä pelaava Conor Sheary. 24-vuotias hyökkääjä teki osittaisen läpimurron jo viime kaudella, mutta kuluvalla sesongilla onkin rävähtänyt jo sitten oikein kunnolla.
Yhdysvaltalainen on nimittäin kerännyt 42 otteluun komeat 17 maalia ja yhteensä 35 tehopistettä. Lisäksi tehotilasto on todella komea, +18.
Siksi Penguins saikin kuulla miehen suhteen todella ikäviä uutisia, sillä Sheary joutuu nyt 4-6 viikon mittaiselle sairaslomalle. Seurassa oltiin hiljaa hänen loukkaantumisensa suhteen, sillä päävalmentaja Sullivan suostui paljastamaan ainoastaan sen, että kyseessä on ylävartalovamma.
Sheary on pelannut viime aikoina Penguinsin ykkösnyrkissä, yhdessä Sidney Crosbyn ja Bryan Rustin kanssa, joten tästäkin näkövinkkelistä katsottuna loukkaantuminen on pingviinilaumalle todella ikävä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon