Joukkuekaverit pitivät Laineen loukkaantumista epäonnekkaana – ”Hän on luultavasti meidän paras pelaajamme”
Winnipeg Jets ja Buffalo Sabres kohtasivat eilisessä prime time -ottelussa, eikä tästä draamaa puuttunut. Ensinnäkin Jets johti ottelua lukemin 3-1, kun joukkueet lähtivät toiselle erätauolle. Tästäkin huolimatta Sabres kairasi kamppailusta 4-3-voiton.
Ottelun dramaattisin hetki nähtiin niin ikään kolmannessa erässä, mutta tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään maalintekoon liittyvä. Nimittäin Sabresin puolustaja Jake McCabe ajoi keskialueella Jetsin superjuniori Patrik Laineen täysin pystyyn, minkä vuoksi Laine jäi makaamaan jään pintaan.
Itse taklaus vaikutti täysin puhtaalta, mutta pelaajat kolauttivat tilanteessa päänsä yhteen, minkä vuoksi Laine saattoi loukata itsensä.
”Epäonnekas tilanne”
Nykyään Jetsissä kiekkoileva Drew Stafford oli taklauksen jälkeen muun kokoonpanon tavoin synkissä tunnelmissa, sillä Laine on ollut joukkueen yksi tärkeimpiä pelaajia koko kauden ensimmäisen puolikkaan ajan.
Stafford suhtautui kuitenkin tilanteeseen herrasmiesmäisesti, eikä lähtenyt tuomitsemaan ketään.
– Hän on luultavasti meidän paras pelaajamme, mutta ei ole ikinä hyvä, kun näet kaverin tuossa kunnossa jään pinnalla. Olen ollut myös itse tuossa tilanteessa, eikä se tunnu hyvälle, Stafford sanaili NHL.com:n mukaan.
– En mielelläni haluaisi kommentoida itse taklausta, sillä se ei ole mielestäni minun tehtäväni. Toivon vain, että ”Patty” on hyvässä kunnossa, sillä tuo oli epäonnekas tilanne.
Samaa mieltä oli myös Jetsin kapteenina toimiva Blake Wheeler, joka ei nähnyt taklauksessa mitään väärää.
– Taklaus oli ok. McCabe taklasi häntä huonossa paikassa, ja kuten sanoin, toivon nyt vain parasta, Wheeler kertoi NHL.com:n mukaan.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä