Kokenut Scott Hartnell pilvissä jäätyään Columbukseen – ”Juuri nyt on hienoa olla täällä”

Scott Hartnell luopui kesällä siirron estävästä pykälästään ja antoi Columbus Blue Jacketsin GM:nä toimivalle Jarmo Kekäläiselle pari kuukautta aikaa kaupata hänet.
Tuossa kohtaa ohiolaisseuralla oli allaan katastrofaalinen kausi ja muutoksia oli pakko lähteä tekemään. Hartnell oli ison palkkakuittinsa vuoksi pelaaja, jonka kauppaaminen olisi avannut Blue Jacketsille erilaisia mahdollisuuksia, mutta lopulta hän jäi seuraan.
Itse asiassa kokenut Hartnell ilmoitti Kekäläiselle syyskuussa, että hän haluaa aktivoida uudelleen siirron estävän pykälänsä ja jäädä seuraan.
Tuosta hetkestä on nyt kulunut kolme kuukautta ja Blue Jackets on kokenut seurana täydellisen käänteen. Pelaajarintamalla ei tapahtunut ihmeitä, muutamaa erinomaista täsmähankintaa lukuun ottamatta, kuten vaikkapa kaikki odotukset roppakaupalla ylittänyttä Sam Gagnerin kiinnitystä vapailta pelaajamarkkinoilla, mutta siitä huolimatta tuhoon nykyrosterillaan tuomittu seura keikkuu NHL:n kärkipäässä.
Joukkue nimittäin on nimittäin voittanut 30 pelaamastaan ottelusta peräti 21, parhaillaan sinitakit ovat kymmenen ottelun mittaisessa voittoputkessa ja se on hävinnyt varsinaisella peliajalla ainoastaan viidesti. Viimeksi viime yönä joukkue kaatoi kotonaan Los Angeles Kingsin voittolaukauksilla lukemin 3-2.
– Olemme pudotuspelipaikoilla, olemme voittoputkessa, joten mistä tässä voisi valittaa? On todella siistiä tulla kaukaloon joka päivä. Voittaminen on mahtavaa, 34-vuotias Hartnell hehkuttaa The Columbus Dispatchin haastattelussa.
– Kun voitat, kaikki kaukalon ulkopuolinenkin maistuu paljon paremmalta – perhe-elämäsi ja yksityiselämäsi ylipäätään. Juuri nyt on hienoa olla täällä ja olla Columbus Blue Jacketsin pelaaja.
Vähäinen vastuu, kovat tehot
Hartnell ei ole ollut mikään työjuhta kuluvalla kaudella, sillä hän on saanut reippaasti alle 13 minuuttia vastuuta ottelua kohden. Siitäkin huolimatta hän on takonut taululle tehot 5+12, hänen tehotilastonsa on +8 ja päävalmentaja John Tortorella peluuttaa häntä edelleen yhdessä NHL:n vaarallisimmista ylivoimista.
Tällä hetkellä Hartnellin kova vuosipalkka, joka on 4,75 miljoonaa dollaria, tai edes kesään 2019 saakka ulottuva sopimus eivät aiheuta päänvaivaa Columbuksen suunnalla, koska Blue Jackets pelaa erinomaisesti ja kanadalaislaituri tuo tehopisteiden lisäksi kokemuksellaan paljon joukkueeseen.
Päävalmentaja Tortorella ylistääkin antaumuksetta Hartnellia.
– Hän on ollut meille todellinen superammattilainen etenkin tällaisena aikana, joka on todella kriittinen seurallemme, ajaessamme nuoria kavereita sisään.
Saattaakin olla, että mikäli Blue Jackets jatkaa vahvaa menoaan koko kauden ajan ja etenee pudotuspeleihin, Hartnellin syyskuinen päätös saattaa nousta koko seuralle arvoon arvaamattomaan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa