Arvostettu toimittaja Bob McKenzie: ”NHL jättänee olympialaiset väliin” – Eurooppa seuraa perässä?
Kuva: Getty Images
TSN:n ja NBC:n toimittajana työskentelevä Bob McKenzie näkee, että mikäli mitään dramaattista ei tapahdu, NHL ilmoittaa jättävänsä vuoden 2018 olympialaiset väliin.
Seurojen kuvernöörit tapaavat toisensa torstain ja perjantain aikana Floridassa ja tuolloin heidän uskotaan keskustelevan myös NHL:n osallistumisesta olympialaisiin.
Mitään julkista päätöstä tuolloin on vielä turha odottaa, McKenzie kertoo, sillä se tuodaan julkisuuteen tammikuun aikana.
– Ilman jotain yllättävää muutosta ei ilmaannu, siis jotain sellaista, joka muuttaisi kuvernöörien mielipiteet, näyttäisi siltä, ettei NHL tule osallistumaan vuoden 2018 olympialaisiin, McKenzie toteaa NBC:n sivuilla.
– Sitä päätöstä ei tehdä kuitenkaan näillä näkymin lopulliseksi ennen tammikuuta.
”Täydellinen kaaos”
McKenzie tietää myös kertoa, että Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) on käynyt eri maiden jääkiekkoliittojen kanssa lävitse varasuunnitelmaa ja myös se näyttää totaaliselta kaaokselta. – Siellä ei saatu oikein minkäänlaista B-vaihtoehtoa aikaiseksi. Joidenkin jääkiekkoliittojen edustajat uskovat siitä tulevan täydellinen kaaos. – Ja syykin on varsin yksinkertainen: mikäli NHL ei halua keskeyttää sarjakauttaan olympialaisten ajaksi, eivät halua myöskään iso osa Euroopan sarjoista, olipa sitten kyse Suomesta, Ruotsista, Tshekistä tai Venäjästä. KHL ilmoitti aiemmin syksyn aikana, että sen aikomuksena on pitää normaali taukonsa olympialaisten aikana, joten sinällään Venäjää ei kannata vielä ainakaan sulkea pois. Samat sanat kuuluivat myös Liigan suunnasta, mutta samaan hengenvetoon todettiin, että lopullista päätöstä ei olla tehty. Sen sijaan SHL:n johtoportaasta todettiin lokakuussa, että he eivät ole vielä tehneet päätöstään ja seuraavat tarkkaan NHL:n ja IIHF:n keskusteluita asiasta. McKenzien puheiden perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että NHL:n päätös saattaa kääntää päät toiseen suuntaan ja tätä näkemystä puoltaa SHL:n suunnalta tulleet kommentit. Mikäli siis NHL ja SHL vetäytyvät, on varsin luonnollista olettaa myös muiden seuraavan perässä, joskin KHL on aina mysteeri. Pohjois-Amerikan yliopistosarjasta (NCAA) sen sijaan saa osallistua olympialaisiin, joten nähtäväksi jää, että mitä tuleman pitää. – Mikäli NHL-pelaajat eivät lähde, tulee siitä melkoinen villi länsi, kun maat yrittävät löytää pelaajia joka paikasta edustamaan maataan.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Columbus Blue Jacketsille karmea takaisku – tähtipuolustajan kausi ohi
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva