NHL-pelaajan hurja ilta: 36 tikkiä ja voittomaali
Kuva: Getty Images
Columbus Blue Jacketsin hyökkääjä Matt Calvert todisti osaltaan pohjoisamerikkalaisten kiekkofanien suosiman hokeman, jonka mukaan jääkiekkoilijat ovat yksiä kovapintaisimmista urheilijoista tällä planeetalla.
Mies nimittäin joutui osalliseksi hurjaa – ja pelottavaakin – tilannetta, kun hän sai ottelussa New York Rangersia vastaan Rangers-puolustaja Nick Holdenin lämäristä naamaansa toisen erän puolivälissä.
Rujon näköinen osuma sai aikaan verilätäkön jäälle ja vei miehen luonnollisesti pois kentältä – mutta vain vähäksi aikaa. Ilmeisen kovapintaisen hyökkääjän kasvoja kaunisteltiin 36 tikillä, jonka jälkeen Calvertille tehtiin aivotärähädystesti.
Osuma oikeaan paikkaan
Testin läpäistyään pelaaja palasi takaisin jäälle ja teki vielä 3-2 voittomaalin ajassa 51:35. Calvertille osuma oli harvinainen, sillä mies on ousunut tällä kaudella tolppien väliin ainoastaan kerran 14 ottelun aikana. Calvert piti ottelun jälkeen paksua sidettä otsallaan ja hän oli saanut päähänsä myös USA:n sisällissodassa unionin joukkojen (”sinitakkien”) käyttämän palveluslakin, jonka joukkue antaa yhteistuumin ottelun parhaalle pelaajalle. Blue Jackets on ylipäätään aloittanut kautensa pirteästi sillä nykyinen ottelutilasto näyttää lukemia 9-4-2, joka on joukkueen historian paras 15 ottelun jakso kauden alusta lähtien.LUE MYÖS:
- Huippuvahvistus: Dallas Stars -pistelinko tekee vihdoin paluun
- Toimittaja: Peter DeBoer palaamassa NHL:ään – ”Pitkälle edenneitä neuvotteluja”
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta