Oilers-valmentaja: ”Laskemme liikaa McDavidin varaan”
Kuva: Getty Images
Lentävän lähdön kauteen saanut Edmonton Oilers on kyntänyt viime aikoina pahasti. Kauden ensimmäiset kahdeksan ottelua tuottivat seitsemän voittoa. Sen jälkeen pelatuissa kymmenessä ottelussa voittoja on napsahtanut tilille ainoastaan kaksi.
Joukkueen heikon vireen ruumiilistumana voidaan osaltaan pitää Connor McDavidia, jonka alkukausi oli yhtä lennokas kuin koko muunkin joukkueen vire. Oilersin lennon loputtua myös McDavid on vaipunut, sillä mies ei ole tehnyt maalia viimeiseen yhdeksään otteluun.
Silti McDavid ei todellakaan ole ollut hyödytön Oilersin heikkona jaksona. Hänellä on esimerkiksi kuusi syöttöpistettä viidestä viimeisestä ottelusta.
– En ole huolissani Connorista, hän saa kyllä homman vielä toimimaan, toteaa Oilers-luotsi Todd McLellan Edmonton Sunille.
Huolenaiheena muu Oilers-miehistö
– Joskus tuntuu, että luotamme liikaa numeroon 97, että hän tekee työt joukkueen puolesta. Saattaa olla, että esimerkiksi kolmosketju saa aikaan paikkoja, muttei maaleja ja me ajattelemme, että ”ei hätää, Connor tekee paikoista kuitenkin”. Muiden täytyy nostaa tasoaan, mikään muu ei auta, valmentaja sanoo. Oilers on pelannut kuluvalla kaudella 18 ottelua ja McDavid sekä Jordan Eberle ainoat pelaajat, jotka ovat tehneet yli 10 pistettä. Tasonnostoa odotetaan ainakin Eberleltä, Milan Lucicilta, Ryan Nugent-Hopkinsilta sekä Leon Draisaitlilta. Vaikka Eberle on tehnyt kauden aikana tehot 5+8, hän on onnistunut viimeistelemään ainoastaan kaksi maalia viimeiseen kymmeneen otteluun. Lucic puolestaan on tehnyt yhden maalin yhdeksään otteluun ja Draisatl kaksi maalia viimeiseen 15 otteluun. Ehkä suurimpana epäonnistujana voidaan pitää Nugent-Hopkinsia, joka on tehnyt koko kauden aikana ainoastaan kaksi maalia ja molemmat vieläpä ylivoimalla. Oilersin kausi ei ole vielä pilalla kiitos hyvän aloituksen, mutta kurssi olisi korjattava mahdollisimman pian.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Brad Marchand palasi Bostoniin: murtui kyyneliin – vertaili Bruinsia ja Panthersia
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kasperi Kapanen loukkaantui – nyt tipahti synkkiä uutisia