Kommentti: Nuoret pelaajat ”dumataan” aivan liian helposti

Olit sitten Patrik Laine, Ivan Provorov tai kuka tahansa muu nuori pelaaja, jokaisen virheen merkitys on moninkertainen kokeneempiin kavereihin verrattuna. Philadelphia Flyers vieraili viime yönä Chicago Blackhawksin kotiluolassa. Ottelu päättyi isäntien 7-4-voittoon, mutta ilman puolustaja Ivan Provorovin umpisurkeaa iltaa, oranssipaidat olisivat hyvinkin saattaneet viedä pisteet. Noin. Totuus on tuolla ulkona, sanoisi Fox Mulder. Ja totuutta on aivan turha paeta, sillä Provorov maksoi joukkueelleen henkilökohtaisilla virheillään vähintään kolme maalia. Hänen tehotilasto näytti lukemaa -5.

Ei kukaan ole seppä syntyessään

Nyt jokaisen täytyy kuitenkin muistaa, että puhutaan 19-vuotiaasta nuorukaisesta, joka on vasta saapunut maailman kovimpaan kiekkosarjaan. Blackhawks-ottelu oli hänelle uran kolmas NHL-ottelu. Tällaiset illat ovat siis luonnollinen ja elintärkeä osa sitä kasvuprosessia, mikä jokaisen pelaajan täytyy käydä lävitse, ja etenkin puolustajien kohdalla se prosessi on ajoittain hyvinkin kivulias. Pelaajat voivat väittää aivan mitä tahansa sen suhteen, että lukevatko he päivän lehdistä urheiluosioita tai ehkä nykyisin ennemminkin sosiaalista mediaa, mutta fakta on se, että lukevat. Sen olen kuullut niin monelta suunnalta.

”Siinä pelin jälkeisessä intohimon puuskassa järjen käyttö on edelleen sallittua.”

Miltä siis tuntuu, kun olet 19-vuotias puolustaja, olet juuri maksanut joukkueellesi arvokkaat pisteet ja sen jälkeen sinut haukutaan kirjaimellisesti pystyyn? Joku voisi sanoa, että ”se nyt on niitä huippu-urheilun varjopuolia, joiden käsittelemisestä heille maksetaan”, mutta siinä pelin jälkeisessä intohimon puuskassa järjen käyttö on edelleen sallittua. Ei kukaan ole seppä syntyessään.

Tapaus Patrik Laine

Samalla tavalla kuin nuoret pelaajat hakevat sitä omaa itseään kaukalossa, niin he tekevät myös kaukalon ulkopuolella. Tilannetta voisi oikeastaan verrata kansantajuisesti niihin nuoruusvuosien typeriin ja ei-niin-typeriin kokeiluihin. Tästä oiva esimerkki on meille kaikille niin tuttu Patrik Laine.

Laineen tapana on puhua asioista suoraan. Hän ei myöskään häpeile olla ylpeä itsestään, kun siihen on aihetta, ja vastakohtaisesti epäonnistumisen hetkellä hän ruoskii itseään ehkä kovemmin kuin kukaan muu.

”Kun sinulla oli ikää 18 vuotta, koetko näin jälkikäteen olleesi tuolloin sivistynyt kypsä aikuinen?”

Jälleen kerran täytyy muistaa, että kyseessä on vasta 18-vuotias pelaaja. Kun sinulla oli ikää 18 vuotta, koetko näin jälkikäteen olleesi tuolloin sivistynyt kypsä aikuinen vai kenties ennemminkin rämäpäinen viriili itseään hakeva nuorukainen? Niinpä. Jokaisella kerralla, kun Patrik Laine avaa suunsa, jokaisen tulisi muistaa, että hän vasta hakee identiteettiään. Ja mitä sitten vaikka se identiteetti rakentuisikin sen itsevarmuuden ympärille? Keneltä se on pois, että hän tiedostaa hyvyytensä ja sitä kautta odottaa myös itseltään äärimmäisen paljon?

Keitä me oikein olemme kritisoimaan?

Onkin ollut jotenkin absurdia lukea ja kuulla suomalaisten ihmisten ivallisia kommentteja Laineen suuntaan. Niitä, joissa kerrotaan yhden hieman heikommin sujuneen pelin jälkeen, että ”maitojuna odottaa jo laiturilla”. Itse asiassa – tuo kommentti nyt oli vielä kaiken lisäksi naurettavan lievä, mutta mennään sillä. Ajoittain tuntuukin siltä kuin kukaan meistä ei olisi itse ollut koskaan teini, eikä olisi myöskään tuntenut ainoatakaan teini-ikäistä. Vai onko niin, että aika kultaa muistot? Sehän nimittäin on sitä aikaa, kun haetaan sitä omaa itseään. Ei kukaan voi tällä hetkellä tietää, että millaisia haastatteluja Laine antaa seitsemän vuoden päästä, ollessaan 25-vuotias. Mutta annetaan nyt hyvänen aika hänen itse rakentaa se oma kuvansa, eikä jakseta koko ajan puuttua jokaiseen mahdolliseen sanaan, eleeseen tai liikkeeseen, minkä hän tekee. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

LUE MYÖS: