Dramaattinen käänne Flyersin voittoisassa ottelussa – Timonen 1+2
Kuva: Getty Images
Philadelphia Flyers nappasi pisteet Ottawa Senatorsilta yön NHL-kierroksella lopulta lukemin 5-2.
Flyers siirtyi ottelussa 2-0-johtoon, mutta Senators tuli rinnalle ja oli mennä jo ohi.
Suomessakin viime syksyllä vierailleen Kyle Turrisin maalitilannetta tarkasteltiin videolta pitkään. Kyseinen tapaus nousi lopulta dramaattiseksi käänteeksi pelille.
Flyersin puolustaja Nicklas Grossmann pysäytti kiekon aivan maaliviivan tuntumassa, mutta lopulta tuomaristo päätti pysyä jäällä tehdyssä päätöksessä, jonka mukaan kiekko ei käynyt missään vaiheessa maalissa.
Tilanteesta puhutaan hyvin todennäköisesti vielä jatkossa, sillä monien tulkintojen mukaan kiekko olisi ylittänyt kokonaan maaliviivan.
Flyers kuitenkin hyödynsi tarkastuksen jälkeisen tilanteen iskemällä pari nopeaa maalia. Ensin Kimmo Timonen iski lukemiksi 3-2 ja heti perään Wayne Simmonds lisäsi johdon jo numeroihin 4-2.
Lopussa Adam Hall iski taululle vielä päätösluvuiksi 5-2.
Flyersin riveissä Timonen oli lopulta ottelun ykkössankari. Voittomaalin lisäksi Timoselle merkattiin kaksi syöttöpistettä.
Tykkää NHLSuomi.com:sta Facebookissa! Yhteisön puolelle löydät tiesi täältä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Floridalle taas merkittävä loukkaantumisuutinen – ”Jopa kolme kuukautta”
- Karmiva kotisaldo: NY Rangers teki noloa historiaa – ”Epätodellista”
- Carolina teki ryöstön! Nappasi Toronton maalivahdin siirtolistalta
- Esa Lindell pelasi käsittämättömän vaihdon – some villiintyi: ”Antakaa hänelle happea”
- Seattle Krakenille karu takaisku: avainpelaaja loukkaantui
- Nämä NHL-ottelut näkyvät tv:ssä ilmaiseksi kaudella 2025-26
- Jesse Puljujärvi avautui HBO:lla NHL-uransa synkistä hetkistä: ”Itkinkin”
- Tuukka Rask kertoi arvionsa: Tässä on seuraava suomalainen NHL:n ykkösmaalivahti
- Kokenut NHL-tähti lyttäsi itsensä täysin median edessä: ”Olen pelannut yhden hyvän kauden”
- NHL-tähti sivuun joukkueensa toiminnasta – taustalla ikävä syy
- Sportsnet: Treidipommi muhii Torontossa – tämän pelaajan perään NHL-seurat kyselevät
- NHL-seura heivasi kovapalkkaisen tähtensä katsomoon
- Rahahanat kiinni: Toronto hyllytti 9,6 miljoonan dollarin floppihyökkääjän
- Unelma Sidney Crosbysta kuihtui kasaan – nappaako Montreal toisen tähtiluokan sentterivahvistuksen?
- Nämä NHL-ottelut näkyvät tv:ssä ilmaiseksi kaudella 2025-26
- Tuukka Rask kertoi arvionsa: Tässä on seuraava suomalainen NHL:n ykkösmaalivahti
- Jordan Binnington sai kiekkomaailman pillastumaan – kommentoi nyt kohuratkaisuaan
- NHL-tähti sivuun joukkueensa toiminnasta – taustalla ikävä syy
- Miro Heiskanen ja Mikko Rantanen hurjassa pistevireessä – voittoon asti se ei riittänyt
- Esa Lindell pelasi käsittämättömän vaihdon – some villiintyi: ”Antakaa hänelle happea”