Kiekkokynä: Ei Koivua kisoihin

Minnesota Wild on joutunut vaikeuksiin taistelussa läntisen konferenssin viimeisistä paikoista pudotuspeleihin. Lähestyvien MM-kisojen vuoksi suurin kysymys suomalaisen kiekkokatsojan huulilla onkin, että tuleeko kapteeni Mikko Koivu kisoihin, mikäli Wild ei pääsisikään pudotuspeleihin?

Todetaan kuitenkin ensin, että on ehdottoman väärää toivoa Koivua kisoihin. Siitä syystä, että Koivun ja kaikkien muiden ammatikseen jääkiekkoa pelaavien unelma ja työn tähtäin on pudotuspelien finaaleissa ja lopulta kannun nostossa. Siitä heille palkka maksetaan. Sitä unelmaa heille pitää toivoa toteutuvaksi.

Viime kesänä Minnesota Wild teki suuria panostuksia joukkueeseen tekemällä jättimäiset sopimukset Zach Parisen ja Ryan Suterin kanssa. Tämän kauden piti olla ensimmäinen luku uuden, menestyvän Wildin kirjassa.

Kauppatakarajalla Wild hankki Buffalo Sabresin kapteenin, Jason Pominvillen, isolla korvauksella, kun kaksi lupaavaa pelaajaa (Johan Larsson ja Matt Hackett) sekä ensimmäisen ja toisen kierroksen vuorot matkasivat Buffaloon. Pominvillestä odotettiin viimeistä silausta pudotuspelijoukkueeseen. Ehkä jopa sitä ratkaisevaa silausta menestyksen edellytykseksi.

Työsulun vuoksi tämä NHL-kausi on ollut lyhyt ja pelirytmiltään todella kova. Pelaajat ovat taatusti väsyneitä kauden jäljiltä. Jos käy niin, että Wild ei satsauksistaan huolimatta pääse mukaan pudotuspeleihin muodostuu kaudesta sen pelaajille myös henkisesti todella raskas. Voi vain kuvitella minkä siivun siitä painolastista joukkueen kapteeni, Koivu, kantaa harteillaan.

Ja ne menestyspaineet, ne ovat Minnesotassa kovat.

Vaikka Koivun kausi loppuisikin, hänelle pettymys voi olla liian raskas MM-matkan tekoon. Eikä se vähennä hänen statustaan leijonapaidassa mitenkään. Se vain kertoisi sen, millä intohimolla Mikko Koivu suhtautuu asiaan nimeltä voittaminen.

Hän on voittaja. Mutta tänä vuonna joku muu kantaa Suomen maajoukkuetta.

Tykkää Antti Eteläahon Kiekkokynä-blogista Facebookissa, niin pysyt ”änärin” menossa mukana!