Mikael Granlund hankittiin vuosi sitten Anaheim Ducksiin neljän vuoden sopimuksella ja suomalaiselle kaavailtiin jo tuossa vaiheessa suurta roolia seuran nuorten tähtipelaajien esimerkkinä.

Liigasta aikoinaan NHL:ään ponnistanut Ducksin tähtimaalivahti Lukas Dostal korostaakin ennen kaikkea Granlundin asemaa nuorten pelaajien mentorina. Lisäksi monipuolinen suomalainen hoitaa kaukalossa lähes roolin kuin roolin.

– Hän on uskomaton pelaaja, koska hän pystyy tekemään mitä tahansa. Hänet voi laittaa pelaamaan ylivoimaa tai alivoimaa. Hänet voi laittaa keskelle, vasemmalle tai oikealle. Tarkka peluutus on hänen kohdallaan melkein merkityksetöntä. Hän pelaa samalla tavalla ja todella hyvällä tasolla, Dostal kuvaili NHL:n suomenkielisille kotisivuille antamassaan haastattelussa.

– Hänen kaltaistaan pelaajaa tarvitaan tasapainoksi nuoremmille. Tärkeinä hetkinä hän astui esiin pukukopissa. Leo Calsson ja muut nuoret kaverit voivat ottaa siitä oppia. (GM) Pat Verbeek on puhunut, että nuoretkin voivat olla äänessä, eikä pidä pelätä. Jokainen voi olla johtaja, vaikka olisi nuori. Uskon, että siinä moni voi seurata Granlundin esimerkkiä, Dostal lisäsi.

Dostalin mukaan Granlund osaa ottaa johtajan roolin pukukopissa juuri oikeilla hetkillä. Tällöin suomalaista myös kuunnellaan. Viimeksi asia kävi ilmi viime kevään pudotuspeleissä.

– En sanoisi häntä erityisen hiljaiseksi, mutta sitten kun koittivat isommat hetket, hän oli äänessä ja täysillä mukana. Pidin siitä kovasti, koska hän on keskeinen osa joukkueemme kokeneempaa runkoa. Tärkeä johtava hahmo, Dostal totesi.

Ducks lähtee uuteen kauteen uudistuneella joukkueella. Kokeneista pelaajista varsinkin Jacob Trouban ja Radko Gudasin lähtö merkitsee samalla sitä, että Granlundille lankeaa ensi kaudella entistä suurempi rooli nuorten pelaajien kaitsijana.

LUE MYÖS: