HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
Patrik Laineen NHL-tilanne on synkistynyt. Suomalaishyökkääjä on edelleen ilman sopimusta, vaikka NHL vapaiden pelaajien markkinat ovat olleet avoinna jo kaksi kuukautta.
NHL tunnettu sisäpiiritoimittaja ei usko, että Laineelle löytyisi tässä vaiheessa enää varsinaista NHL-sopimusta.
– Olisin yllättänyt, jos hän saisi taatun sopimuksen enää tässä vaiheessa, eräs NHL:n tunnettu sisäpiiritoimittaja sanoo Helsingin Sanomille.
– Näyttää siltä, että hänen on otettava PTO-sopimus. Aika uskomaton romahdus tuon talentin pelaajalta, jota joskus hypetettiin niin valtavasti, hän jatkaa.
PTO eli tryout-sopimus tarkoittaisi sitä, että Laine pääsisi NHL-seuran harjoitusleirille antamaan näyttöjä varsinaista sopimusta varten. Harjoitusleirien alkuun on enää noin kaksi viikkoa.
Laineen viime vuodet ovat olleet vaikeita. Loukkaantumiset ovat rajoittaneet pelaamista merkittävästi, sillä kolmen viime kauden aikana hän on esiintynyt vain 75 NHL-ottelussa 246 mahdollisesta. Viime kaudella pelejä kertyi vain viisi.
Laineen laukaus ja hyökkäyspään taidot ovat edelleen hänen suurimmat vahvuutensa, mutta tasaviisikoin pelaaminen sekä viime vuosien loukkaantumishistoria vaikeuttavat sopimuksen löytämistä.
LUE MYÖS:
- Päävalmentaja katuu suoria puheitaan Matvei Mitshkovista: ”Opin läksyni”
- Kasperi Kapaselle avautumassa jättirooli supertähden rinnalla – ”Uskomaton kemia”
- Artturi Lehkonen matkalla jättisopimukseen – vuosipalkkaan povataan hurjaa korotusta
- NHL-kiertolainen päätti pelaajauransa – sai töitä Carolina Hurricanesista
- Ukko-Pekkanen puhuu ympärillään pyörivistä siirtohuhuista – kuuli asiasta yllättävästä lähteestä
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Minnesotan ja Quinn Hughesin sopimusneuvotteluista
- Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!