Jarmo Kekäläisestä hurjaa puhetta – nämä lukemat kertovat paljon
The Athletic on listannut NHL-seurat järjestykseen sen perusteella, miten niiden fanit sekä muut jääkiekkoa seuraavat henkilöt arvioivat luottamustaan joukkueiden johtoon.
Listalla huiman harppauksen vuodentakaiseen on tehnyt Buffalo Sabres, jonka GM:ksi palkattiin viime joulukuussa Jarmo Kekäläinen. Buffalo on listalla sijalla kymmenen, kun vuosi sitten se oli listan viimeisenä, eli sijalla 32.
Lisäksi The Athleticin keräämän datan mukaan peräti 96 prosenttia Sabresin kannattajista kertoi luottamuksensa nousseen johtoryhmää kohtaan verrattuna viime vuoteen.
Viime kaudella Buffalo pääsi pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Se voitti oman divisioonansa ja eteni pudotuspeleissä toiselle kierrokselle.
The Athletic kuvailee, että Kekäläisen aloitettua GM:n roolissa Buffaloon tuli heti uskottavuutta ja koko organisaatio heräsi eloon.
– Ollaksemme rehellisiä tämä on edelleen lähinnä (ex-GM) Kevyn Adamsin joukkue. Mutta Jarmo on tehnyt vakuuttavia hankintoja. Hän vaikuttaa ehdottomasti kykenevältä – ja halukkaalta – tekemään isoja treidejä. Luotan paljon enemmän Jarmoon kuin Adamsiin. Nyt hänen täytyy näyttää, että hän pystyy johtamaan joukkuettamme koko kauden ajan, kuuluu erään kannattajan näkemys Kekäläisestä.
Kekäläisen peliliikkeistä etenkin Josh Doanille ja Zach Bensonille tehdyt sopimukset nostettiin esiin. Lisäksi Kekäläinen kauppasi pois Alex Tuchin sekä Bowen Byramin.
Tuchin ja Byramin korvaajien puute huolestuttaa osaa kannattajista, mutta siitä huolimatta Buffalossa ollaan pitkästä aikaa toiveikkaita.
– Mielestäni tämä johto on keskittynyt kokoamaan joukkueen, joka taistelee Stanley Cupista pitkällä tähtäimellä. Heidän tekemänsä päätökset olivat vaikeita (Tuch, Byram), mutta mielestäni ne olivat ehdottomasti oikeita, kertoo kannattajan näkökulma.
LUE MYÖS:
- Montreal löi rahaa tiskiin: kaksi pelaajakiinnitystä – Stanley Cup -mestarille pitkä sopimus
- NHL:n televisiointi 2026-27: Viaplay, Disney+ ja MTV
- Carolinan mestarikapteeni: uusi sopimus
- Pistelinko kaupattiin NHL:ssä – solmi nyt ison jatkosopimuksen
- Washington rysäytti – hyökkääjälupaukselle viime hetkillä kahdeksan vuoden jättisopimus!
- Nyt se tapahtui – Cutter Gauthier rustasi jättimäisen sopimuksen!
- Liikaa keskinkertaisuutta, liian vähän ratkaisuvoimaa – Seattle jää ulos pudotuspeleistä
- Entinen superlupaus jättää NHL:n taakseen – tässä uusi seura
- NY Rangersilta puuttuu identiteetti ja suunta – pudotuspelit jäävät haaveeksi
- Minnesota Wild: jättimäinen kiinnitys!
- Maalitykki kieltäytyi siirrosta Seattleen – Kraken-tähdeltä suorat sanat
- Tapparan entinen hyökkääjälupaus NHL:n hoito-ohjelmaan
- Patrik Laineen vaimo vihjasi tulevasta – tämä kohta pisti silmään
- Paljastus: Carolinan mestaripuolustaja jätti siirtopyynnön!
- Sportsnet: Historiallinen NHL-sopimus syntymässä – yli 80 miljoonaa dollaria!
- Aleksandr Ovetshkin poseeraa Putinin leirissä – kiusallinen kuva julki
- Urheilucast: Patrik Laine salaisessa tapaamisessa – tässäkö uusi seura?
- Jarmo Kekäläinen rysäytti – Buffalon superlupaukselle yli 50 miljoonan dollarin jättisopimus!
- Näkökulma: Connor Hellebuyckin siirtosaaga räjähti käsiin – Winnipegin täytyy hyväksyä karmea tarjous
- Jarmo Kekäläinen sai huippuarviot kesän pelaajakaupoistaan – yksi asia jäi puuttumaan