Macklin Celebrinin sopimuksesta iso paljastus – jätti rahaa pöydälle
San Jose Sharks kertoi keskiviikkona solmineensa viisivuotisen ja yhteensä 94 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen supertähtensä Macklin Celebrinin kanssa. Vuoden päästä voimaan astuva sopimus takaa Celebrinille 18,8 miljoonan dollarin kausitienestit, mikä tekee hänestä NHL:n parhaiten palkatun pelaajan.
Celebrinin sopimuskuvioista on saatu uutta tietoa. Sharksin GM Mike Grier kertoo, että seura olisi ollut valmis maksamaan Celebrinille maksimipalkkaa. Grierin mukaan Celebrinillä olisi ollut täysi oikeus pyytää Sharksilta suurinta mahdollista palkkaa.
Yhdelle pelaajalle maksettava maksimipalkka on 20% NHL:n palkkakatosta. Ensi kaudella NHL:n palkkakatto on 104 miljoonaa dollaria, joten Celebrini olisi voinut pyytää peräti 20,8 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, mutta hän päätti jättää rahaa pöydälle.
– Olemme erittäin kiitollisia siitä, että hän oli valmis antamaan meille jonkin verran joustavuutta ottamalla hieman vähemmän ja jättämällä rahaa pöydälle auttaakseen meitä jatkamaan joukkueemme kehittämistä, Grier kertoo.
Celebrini, 20, oli viime kaudella NHL:n pistepörssin nelonen latoen 82 otteluun tehopisteet 45+70=115.
LUE MYÖS:
- Päävalmentaja katuu suoria puheitaan Matvei Mitshkovista: ”Opin läksyni”
- Kasperi Kapaselle avautumassa jättirooli supertähden rinnalla – ”Uskomaton kemia”
- Artturi Lehkonen matkalla jättisopimukseen – vuosipalkkaan povataan hurjaa korotusta
- NHL-kiertolainen päätti pelaajauransa – sai töitä Carolina Hurricanesista
- Ukko-Pekkanen puhuu ympärillään pyörivistä siirtohuhuista – kuuli asiasta yllättävästä lähteestä
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Minnesotan ja Quinn Hughesin sopimusneuvotteluista
- Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!