Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
NHL:n suomalaisvetoisimpiin joukkueisiin kuuluvan Dallas Starsin kausi on ohi. Joukkue hävisi perjantain vastaisena yönä Minnesota Wildille vieraissa 2-5. Tappio tiesi Wildin etenemistä pudotuspelien toiselle kierrokselle ensimmäistä kertaa 11 vuoteen. Kahden tähtisikermän välisen ottelusarjan voitot menivät Wildille 4-2.
Kuudennen ottelun sankari oli Wildin superpuolustaja Quinn Hughes, joka merkkautti tehot 2+1. Starsin suomalaisista varsinkin ykköspuolustaja Miro Heiskasen iltapuhde oli sysimusta: miehen teholukema jäi neljä pykälää pakkasen puolelle.
Starsin tappio tiesi ainakin paperilla neljän suomalaisen vapautumista Leijonien käyttöön MM-kisoihin.
Todellisuus on silti karumpi. Starsin suomalaisnelikosta Mikko Rantanen kärsii suurella todennäköisyydellä loukkaantumisesta ja myös Heiskanen palasi kaukaloon pudotuspeleissä tiettävästi puolikuntoisena.
Kun myös Roope Hintz on loukkaantuneena ja Arttu Hyry loukkaantui kesken ottelusarjan, jäänee Esa Lindell ainoaksi mahdolliseksi MM-kisoihin tarjolla olevaksi Starsin suomalaispeluriksi.
Voit katsoa Wildin ja Starsin välisen ottelusarjan ratkaisupelin huippuhetket alta löytyvältä videolta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Sulaako Philadelphia Flyers? Päävalmentajalta tiukka viesti – näiltä miehiltä vaaditaan lisää
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”