IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
Patrik Laineen tilanne Montreal Canadiensissa on poikkeuksellinen. Vaikka suomalaishyökkääjä on harjoitellut normaalisti jo pitkään, häntä ei ole nähty kokoonpanossa – eikä päävalmentaja Martin St. Louis pidä häntä edes vaihtoehtona.
Kuvaavaa oli se, että St. Louis linjasi torstaina, ettei Laine ollut vaihtoehto paikkaamaan loukkaantunutta Josh Andersonia.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan taustalla on se, ettei valmennusjohto luota Laineeseen riittävästi antamaan hänelle vastuuta tällä kaudella.
Canadiensin GM Kent Hughes on kertonut tilanteen suoraan Laineelle ja tämän agentille Andy Scottille. Seura antoi jo aiemmin luvan etsiä uutta joukkuetta, mutta muita ottajia ei löytynyt.
Ratkaisuksi on muodostunut eräänlainen ”hiljainen sopimus”: Laine pysyy loukkaantuneiden listalla, vaikka on käytännössä pelikunnossa. Näin vältetään tilanne, jossa hän olisi terveenä katsomossa, mikä voisi heikentää hänen markkina-arvoaan ennen kesän vapaita markkinoita.
IS:n mukaan Laine on suhtautunut tilanteeseen ammattimaisesti. Hän harjoittelee normaalisti, matkustaa joukkueen mukana ja on pitänyt yllättäen jopa hyvää henkeä yllä, vaikka roolia ei ole.
– Montrealista korostetaan, että Laineen asenne on kunnossa. Hän ei ole alkanut murjottaa tai myrkyttää joukkuetta. Hän jopa vitsailee ja pitää hauskaa harjoituksissa, vaikka tilanne on outo, IS:n NHL-kirjeenvaihtaja Teemu Suvinen kirjoittaa.
– Laineen ei myöskään kannata kiukutella, koska tieto sellaisesta leviäisi nopeasti muihin seuroihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa