Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
Kanadan joukkueen käytös oli yksi olympialaisten kiekkoturnauksen kuumimmista puheenaiheista. Kanadan joukkue päätti majoittui olympiakylän sijaan hotelleissa, mikä nostatti paljon kritiikkiä.
Nyt Yhdysvaltojen kultajoukkueeseen kuulunut Dylan Larkin on hieronut lisää suolaa haavoihin. Hänen mukaansa olympiakylässä asuminen oli avain tekijä Yhdysvaltojen joukkuehengen muodostumisessa.
– Olympiahenki, joukkueen kemia, niillä asioilla on merkitystä. Kun on urheilijoiden – maailman parhaiden urheilijoiden – ympäröimänä ja saa mahdollisuuden jutella heidän kanssaan ja olla siinä ympäristössä, se tarttuu. Olen todella kiitollinen, että päätimme olla voittajien ja loistavien urheilijoiden ympäröimänä, Larkin sanoi.
Larkin hehkutti myös Yhdysvaltojen voittomaalia ja Jack Hughesia ja käänsi jälleen puukkoa maalipaikkoja tuhlanneiden kanadalaisten haavassa.
– En malta odottaa, että pääsen katsomaan sen. Ero jätkän välillä, joka haluaa kiekon lapaansa sillä hetkellä… Jos katsotte videon, niin minä käännyn ja lähden pois päin. Hän haluaa kiekon ja hän laittoi sen vittu maaliin. Niin supertähdet tekevät. Se hetki tulee pysymään kanssani koko loppuelämäni.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jack Hughes ulos Devilsistä? Antti Mäkiseltä raju arvio
- Tähti on syttynyt: Superlupauksella hurja alku NHL:ssä
- Liigan nuori suomalaislupaus: Pohjois-Amerikka kutsuu
- NHL:stä surkea suomalaisuutinen – Miro Heiskanen loukkaantui
- New Jersey -tähden kausi päättyy leikkauspöydälle – MM-kisat sivu suun
- Lähde: Liigasta tuttu puolustaja lähtee Pohjois-Amerikasta – palaa Ilvekseen!
- Nimet paperissa – Boston Bruins kiinnitti NHL-superlupauksen
- NHL:stä rysähti iso uutinen – pitkäaikainen johtohahmo lähtee
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Nimet paperissa – Boston Bruins kiinnitti NHL-superlupauksen
- Lähde: Liigasta tuttu puolustaja lähtee Pohjois-Amerikasta – palaa Ilvekseen!