Edmonton Oilers romahti täysin
Edmonton Oilers koki ison yllätystappion kotonaan, kun kuuden pelin tappioputkessa ollut Boston Bruins höykytti öljymiehiä peräti 6–2.
Bruins sai pidettyä Oilersin tähtipelaajat pääosin kurissa, ja vastaavasti David Pastrňák onnistui naputtelemaan vierasjoukkueelle tehot 2+1.
Lopussa ottelu meni rähinöinnin puolelle, kun molemmille joukkueille jaettiin jäähyjä väkivaltaisuudesta, tappelemisesta ja epäurheilijamaisesta käytöksestä.
Hirmuvirettä
Dallasin suomalaisillakaan ei ollut paras ottelu, kun hurjavireinen Buffalo Sabres nappasi jo kymmenennen voittonsa putkeen. Ukko-Pekka Luukkonen torjui Buffalolle 4–1-voiton.
Luukkonen antautui jo 15 sekunnin pelin jälkeen, mutta piti koko lopun ottelun ajan maalinsa puhtaana. Torjuntoja tuli 28 kappaletta.
Colorado Avalanche puolestaan oli aivan ylivertainen St. Louis Bluesiin nähden. Peli oli alle viidessä minuutissa jo 4–0, ja jos Cale Makarin maalia ei olisi hylätty, olisi osumia ollut peräti viisi. Loppunumerot olivat 6–1, joten tahti rauhoittui, kun peli oli käytännössä heti taputeltu.
Pistepörssin kärkeen noussut Nathan MacKinnon paukutti ottelussa tehot 2+2.
Synkkä hetki
Columbus Blue Jackets romahti kahden maalin johtoasemasta 2–3-tappioon New Jersey Devilsiä vastaan.
Blue Jacketsilla oli synkkä pariminuuttinen kolmannessa erässä. Devils teki maalinsa ajassa 42.49, 43.44 ja 44.45 nousten voittoon.
Muissa peleissä hyvävireiset Detroit Red Wings ja Calgary Flames ottivat voitot. Red Wings nujersi Winnipeg Jetsin 2–1 ja Flames oli Philadelphia Flyersia parempi maalein 5–1.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta