Ruotsalaishyökkääjä Jacob Josefson, 34, joutui vuonna 2022 lopettamaan uransa aivotärähdysten vuoksi. Hän oli pelannut viimeksi tammikuussa 2021.

Josefson onnistui tekemään kuitenkin täksi kaudeksi paluun tositoimiin neljän ja puolen vuoden tauon jälkeen. Hän allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen SHL-seura Djurgårdenin kanssa, jota hän edusti myös ennen lopettamistaan vuosina 2018-2021.

Josefson on pelannut tällä kaudella seurassa 24 ottelua tehopistein 5+10=15, joten paluu ammattikiekon pariin on onnistunut. Sen myötä Djurgården tiedotti tällä viikolla tehneensä Josefsonin kanssa kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joka on voimassa kevääseen 2028 saakka.

– Minä ja koko urheilujohto olemme todella iloisia, että ”Josef” pystyy pelaamaan jälleen jääkiekkoa, jota hän rakastaa ja josta hän joutui pitämään pitkän tauon. Hänen saaminen meille täksi kaudeksi on ollut iso juttu, ja se, että paluu on onnistunut näin hyvin, lämmittää mieltäni, kommentoi Djurgårdenin urheilujohtaja Niklas Wikegård seuran tiedotteessa.

Josefson on pelannut urallaan NHL:ssä 315 runkosarjaottelua (20+44=64) sekä kuusi pudotuspeliä (0+1). Hän on edustanut New Jersey Devilsiä sekä Buffalo Sabresia. NHL:ssä Josefson pelasi vuosina 2010-2018.

Djurgården Hockey

@DIFHockeyse
📃✍🏻 Djurgården är mycket glada över att presentera en förlängning tillsammans med Jacob Josefson. Stockholmssonen har gjort en mycket lyckad comeback och fortsätter nu att representera föreningen till 2028.

▶️ Läs mer på DIFHockey.se.

#DIFHockey | #AlltidOavsett

LUE MYÖS