Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
Anaheim Ducksin maalivahtiosastoa koetellaan. Ensin ykkösvahti Lukas Dostal loukkaantui, minkä seurauksena Ducks tiedotti viime viikonloppuna Dostalin olevan ylävartalovamman takia sivussa 2-3 viikkoa.
Viime sunnuntain ottelussa joukkueen kakkosvahtina tällä kaudella toiminut Petr Mrazek puolestaan joutui jättämään pelin kesken. Ducksin päävalmentaja Joel Quenneville kertoo nyt, että alavartalovammasta kärsivä Mrazek joutuu sivuun 2-3 viikon ajaksi.
Dostalin loukkaannuttua Ducks kutsui farmista ensimmäistä kertaa tällä kaudella NHL-vahvuuteen suomalaisvahti Ville Husson. Kun Mrazek loukkaantui ja jätti ottelun kesken, asteli Husso tolppien väliin.
Dostalin ja Mrazekin ollessa nyt sivussa Husson vastuu Ducksin maalilla kasvaa entisestään. Hän on pelannut nyt neljässä ottelussa, joista hän on torjunut kaksi voittoa.
Edellinen ottelu Utah Mammothia vastaan oli Hussolle haastavampi. Hän päästi kahteen erään neljä maalia, minkä jälkeen hänet otettiin vaihtoon ja tilalle tuli NHL-debyyttinsä saanut Vyacheslav Buteyets.
Ducks on parhaillaan läntisessä konferenssissa neljäntenä. Se on kerännyt 27 ottelustaan 33 pistettä.
LUE MYÖS
- Edmonton joutui erikoiseen tilanteeseen – tuntematon maalivahti nousi NHL-kokoonpanoon!
- Kasperi Kapanen pudotti hanskat NHL:ssä – Connor McDavid jatkoi hirmutehoiluaan
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!