Colorado Avalanche jatkoi mahtivirettään NHL:ssä kaataen Vancouver Canucksin lukemin 3-1. Joukkue on koko NHL:n kärjessä, kun 26 ottelusta on kasassa 44 pistettä. Colorado on hävinnyt vain yhden ottelun varsinaisella peliajalla koko kaudella.

Coloradon voittoa varjosti ikävä tapahtuma, kun joukkueen ykkösvahti Scott Wedgewood loukkaantui ja joutui jättämään ottelun kesken toisessa erässä. Colorado kertoi Wedgewoodilla olevan ylävartalovamma. Hänen tilalleen maalille luisteli Mackenzie Blackwood.

Päävalmentaja Jared Bednar kertoi ottelun jälkeen, että Wedgewood loukkasi selkänsä ja hänet otettiin sivuun pelistä varotoimenpiteenä. Wedgewoodin vamman kehittymistä seurataan tulevien päivien aikana, mutta Bednarin mukaan kyseessä ei ole vakava loukkaantuminen.

Wedgewood on pelannut tällä kaudella 19 ottelua torjuntaprosentilla 92,0, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 2,07. Hän on NHL-vahtien voittotilaston kärjessä 13 voitollaan.

Colorado kohtaa seuraavaksi New York Islandersin vieraskaukalossa Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä. Mikäli Wedgewood ei ole pelikunnossa, on Blackwoodille tarjolla vastuuta. Hän on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua. Joukkueen maalilla on pelannut tällä kaudella myös Trent Miner kahden ottelun verran. Hän on tällä hetkellä farmissa.

LUE MYÖS