Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
Carolina Hurricanes on kuulunut vuosikaudet NHL:n suurimpiin mestarisuosikkeihin, jonka materiaali on kuitenkin loppunut kesken viimeistään idän konferenssifinaaleissa.
Joukkueen ykkössentteri Sebastian Aho onkin jo pitkään peräänkuuluttanut seurajohdolta vahvistuksia viimeisen stepin ottamiseksi NHL:n pudotuspeleissä. Tälle kaudelle Ahon pyyntöön vastattiin.
Seura hankki hyökkäykseensä vapaiden markkinoiden himotuimpiin nimiin lukeutuneen Nikolaj Ehlersin. Puolustuksen uusin tähtihankinta K’Andre Miller sekä jo viime kauden pudotuspeleissä debytoinut Aleksandr Nikitin ovat hekin ottaneet ison roolin joukkueesta heti runkosarjan alussa.
– Pidän joukkueestamme. En halua verrata sitä liikaa aiempiin, mutta olemme hankkineet loistavia pelaajia ja myös Nikishin on löytänyt oman paikkansa. En malta odottaa pääseväni näkemään, mitä he tuovat meille ajan mittaan, Aho kehui seurajohdon hankintoja The Rink -podcastissa.
Hurricanes aloitti kauden viidellä voitolla huolimatta siitä, että mm. sen tähtipakki Jaccob Slavin on ollut sivussa peräti neljästä joukkueen ottelusta. Tuoreimpana sairastuvalle tipahti viidessä ottelussa tehot 1+6 kerännyt Shayne Gostisbehere.
– Joukkueemme on todella hyvä. Meillä on hyvää leveyttä, minkä lisäksi puolustuksemme on ollut todella hyvä. Pidän siitä, mitä olen nähnyt uusilta kavereilta, Aho kiittelee.
Edellispelissä Vegas Golden Knightsille kauden avaustappionsa kokeneella Hurricanesilla on menossa hurja peliputki, sillä se kohtaa seuraavaksi Vegasin tavoin lännen suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuvat Colorado Avalanchen sekä Dallas Starsin. Härkäviikko päättyy toiseen Golden Knightsia vastaan pelattavaan otteluun.
LUE MYÖS:
- Huippuvahvistus: Dallas Stars -pistelinko tekee vihdoin paluun
- Toimittaja: Peter DeBoer palaamassa NHL:ään – ”Pitkälle edenneitä neuvotteluja”
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta