Näkökulma: Montrealin on kaupattava Patrik Laine – olisiko hänestä tutkapariksi toiselle suomalaiselle?
Uusi NHL-kausi on alkanut kehnosti Patrik Laineen kannalta. Vielä harjoitusleirillä suomalaispyssy oli täynnä itseluottamusta, kun hän esiintyi median edessä. Ensimmäisten kierrosten jälkeen Laineen uhmakkaat kommentit ovat vaarassa jäädä pelkäksi henkselien paukutteluksi.
Laineen heikot otteet johtivat jo harjoituskauden aikana siihen, että hänet tiputettiin nelosketjuun. Siellä hän on viettänyt koko alkukauden varsin minimaalisella peliajalla.
Viiden pelatun ottelun jälkeen Laineen saldo on karu. Tilillä on yksi syöttöpiste, ja tehotilasto on kolme pykälää pakkasella, vaikka Lainetta on peluutettu pääosin ylivoimalla.
Montreal on puolestaan aloittanut kautensa erinomaisesti, kun tilillä on jo neljä voittoa. Joukkueella on myös kasassa monia tärkeitä palasia menestystä varten. Hyökkäyksessä on tulivoimaa enemmän kuin tarpeeksi. Puolustuksessa Lane Hutson ja Noah Dobson ovat erinomaisia ykkösparin pakkeja. Oikeastaan joukkueelta ei puutu kuin kunnon ykkösmaalivahti.
Lähivuosina Montreal voi realistisesti taistella mestaruudesta, eikä joukkue kaipaa Laineen kaltaista kallista häiriötekijää. Laineesta ei ole nelosketjun pelaajaksi, vaan Joe Veleno olisi siihen rooliin parempi valinta. Ylemmissä ketjuissa hänelle ei taas ole tilaa, sillä Cole Caufield, Zachary Bolduc ja Ivan Demidov ovat profiililtaan kovan luokan maalipyssyjä.
Niinpä Montrealilla ei ole mitään muuta järkevää vaihtoehtoa kuin kaupata Laine pois. Menestystä tavoittelevista joukkueista yksikään tuskin on valmis ottamana kontolleen suomalaisen 8,7 miljoonan dollarin sopimusta, mutta pientä korvausta vastaan jokin häntäpään seura voisi ottaa Laineen itselleen.
Yksi tällainen seura voisi olla Chicago Blackhawks. Uudelleenrakennuksen keskellä oleva joukkue voisi saada kaivattua pöhinää, kun Laine siirtyisi Chicagoon villitsemään faneja hurjalla lämärillään. Joukkueen kärkiketjuissa on myös tilaa. Laine voisi olla erinomainen tutkapari esimerkiksi Teuvo Teräväiselle.
Kauden edetessä Chicago voisi myös kaupata Laineen mahdollisesti eteenpäin. Jos seura pidättäisi puolet suomalaisen palkasta, voisi Laine olla mielenkiintoinen vahvistus pudotuspelejä ajatellen jollekin seuralle, joka kipeästi tarvitsee lisää tulivoimaa ylivoimaansa.
Kävi miten kävi, Montrealissa Laineella ei ole tulevaisuutta.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa