Patrick Kane tavoittelee kruunua huimalle uralleen: ”Yksi asia joka puuttuu”
Detroit Red Wingsissä kolmannen kautensa aloittava Patrick Kane, 36, on voittanut upealla urallaan lukuisia palkintoja. Häneltä löytyy muun muassa kolme Stanley Cupia Chicago Blackhawksin riveistä sekä useita henkilökohtaisia pystejä NHL:stä.
Kanella on kuitenkin saavuttamatta yksi suuri voitto maajoukkuekiekon puolella: olympiakulta. Hän toivoo saavansa vielä mahdollisuuden tavoitella olympiakultaa vuoden 2026 turnauksessa.
– Yksi asia joka puuttuu on kulta parhaiden pelaajien turnauksesta. Olisi hienoa saada mahdollisuus siihen, Kane totesi NHL:n verkkosivuilla.
Yhdysvallat julkisti viime viikolla 44 pelaajan leiriryhmän, josta valitaan pelaajat ensi helmikuun olympialaisiin. Kanen nimi löytyy kyseiseltä listalta.
Vaikka Kanelta löytyykin runsaasti intoa edustaa maataan olympialaisissa, tietää hän ettei vanhoilla näytöillä ole merkitystä tässä vaiheessa.
– Haluan tulla valituksi sillä perusteella, millainen pelaaja olen tällä hetkellä ja mitä voin tuoda joukkueeseen, Kane sanoo.
Kane on pelannut olympialaisissa aiemmin vuosina 2010 ja 2014. Hänen palkintokaapissaan on olympiahopea vuodelta 2010, jolloin Kanada oli finaalissa parempi.
Viime kaudella Kane viimeisteli Red Wingsissä 72 otteluun tehopisteet 21+38=59. NHL-urallaan hän on pelannut kaikkiaan 1 302 runkosarjaottelua (492+851=1 343) sekä 143 pudotuspeliä (53+85=138).
LUE MYÖS
- Raju arvio olympialaisista: osa näistä NHL-supertähdistä jää rannalle
- Stanley Cup -voittaja jäi ilman sopimusta – hakee nyt vauhtia testisopimuksella AHL:stä
- NHL:n ykkösvarauksesta on kehkeytymässä jättifloppi
- Kuka on NHL:n paras pelaaja? Jere Lehtiseltä yllättävä vastaus
- NHL:n outojen tapahtumien sarja jatkuu: Venäläisjätti loukkaantui karmealla tavalla kotonaan
- Sidney Crosby ylsi huikeaan saavutukseen – nousi tasoihin Gordie Howen kanssa
- Raiskaussyytteistä vapautettu ex-kärkivaraus löysi uuden joukkueen!
- Suomalaislupaus kutsuttiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- 1200 NHL-ottelun legendalta musertava uutinen: sairastaa haimasyöpää
- Ottawa Senators: Kohuhyökkääjä päätymässä vapaille markkinoille
- Näkökulma: Punainen matto valmiiksi – Sidney Crosby tekemässä ihmetempun 38-vuotiaana
- NHL-vahti palaamassa kehiin yli puolentoista vuoden tauon jälkeen – nousi heti kauppahuhuihin
- Ottawa Senators: Kohuhyökkääjä päätymässä vapaille markkinoille
- Raiskaussyytteistä vapautettu ex-kärkivaraus löysi uuden joukkueen!
- Lassi Thomson: siirto uuteen joukkueeseen vireillä!
- Juuso Pärssinen heivattiin farmiin – koki heti karun takaiskun
- 1200 NHL-ottelun legendalta musertava uutinen: sairastaa haimasyöpää
- Suomalaislupaus kutsuttiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- Carter Hart kutsuttiin NHL:ään – näin visiitti AHL:ssä meni
- Connor Bedard iski taas monsteritehot – veivasi suomalaisvahdin solmuun: ”Likaista”