IS: Mikko Rantasta uhkaa kymmenientuhansien eurojen sakot – ei mennyt asepalvelukseen

Syyttäjä vaatii NHL-tähti Mikko Rantaselle rangaistusta luvattomasta poissaolosta asepalveluksesta, kertoo Ilta-Sanomat.
IS kertoo, että aluesyyttäjän tekemän haastehakemuksen mukaan Rantasen olisi pitänyt saapua Kaartin jääkärirykmenttiin 15. huhtikuuta 2024 kello 16:een mennessä. Rantanen ei ilmoittautunut palvelukseen määräaikaan mennessä, vaan toimitti aloittamisajan lykkäysanomuksen määräajan jälkeen. Se hyväksyttiin 16. huhtikuuta kello 12.56.
Vaikka lykkäys myönnettiin Rantaselle nopeasti, syyttäjä katsoo, että Rantanen on syyllistynyt luvattomaan poissaoloon.
Muutoshakemuksen hyväksynnän jälkeen puolto lähetettiin aluetoimistoon 16. huhtikuuta kello 13.43, jolloin Rantasen luvattoman poissaolon katsotaan päättyneen.
Syyttäjä vaatii Rantaselle rangaistukseksi 10-15 päiväsakkoa. IS:n laskelmien mukaan Rantaselle maksettavaksi kertyvä sakko olisi noin 56 500-84 750 euroa riippuen päiväsakkojen määrästä.
Tapauksen aikaan Rantanen edusti Colorado Avalanchea, jonka NHL-kausi oli edelleen käynnissä. Viime kaudella Rantanen kaupattiin ensin Carolina Hurricanesiin ja myöhemmin Dallas Starsiin, jonka kanssa hän solmi kahdeksanvuotisen ja 96 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- IS: Mikko Rantasta uhkaa kymmenientuhansien eurojen sakot – ei mennyt asepalvelukseen
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Detroit-legendan pelipaita nousee kattoon – ”Jo oli aikakin”
- Jymypaukku: Milan Lucic palaa NHL:ään – sai testisopimuksen
- Vaihtaako Seattle Krakenin ykköspyssy maisemaa? Tämä seura kiinnostui
- Columbus teki hyökkääjähankinnan vapailta markkinoilta
- Winnipeg Jets -supertähti iloitsee uudesta huippuhankinnasta: ”Legenda”
- Carolina Hurricanes kiinnittämässä tutun maalitykin vapailta markkinoilta
- Carolina Hurricanes kiinnittämässä tutun maalitykin vapailta markkinoilta
- Nikolaj Ehlersin lähtö sattuu – supertähdeltä suorat sanat
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Winnipeg Jets -supertähti iloitsee uudesta huippuhankinnasta: ”Legenda”
- Columbus teki hyökkääjähankinnan vapailta markkinoilta
- Detroit-legendan pelipaita nousee kattoon – ”Jo oli aikakin”
- Jymypaukku: Milan Lucic palaa NHL:ään – sai testisopimuksen
- Vaihtaako Seattle Krakenin ykköspyssy maisemaa? Tämä seura kiinnostui
- New York Rangers kiinnitti kaksi nuorta maalivahtia
- Lähde: NHL:n entinen kärkivaraus neuvottelee siirrosta KHL:ään