Lähde: Lassi Thomson palaamassa NHL:ään – alla huippukausi SHL:ssä

SHL:ään viime kesänä neljän Ottawa Senatorsin organisaatiossa viettämänsä kauden jälkeen siirtynyt Lassi Thomson, 24, harkitsee paluuta takaisin Pohjois-Amerikkaan.
Näin kertoo Ottawa Sunin NHL-toimittaja Bruce Garriochin, jonka mukaan Senatorsin kesän 2019 ykköskierroksen varaus olisi valmis uuteen yritykseen rapakon takana yhden Malmö Redhawksissa pelaamansa kauden jälkeen.
– Hän ei koskaan kehittynyt kokopäiväiseksi NHL-pelaajaksi (viime kerralla), mutta pelasi silti joitakin pelejä Senatorsin NHL-joukkueessa. Senators omistaa yhä hänen pelaajaoikeutensa, ja hän harkitseekin nyt paluuta Pohjois-Amerikkaan kahdensuunnan diilillä, Garrioch paljastaa.
Thomsonille saattoi avautua ruutu Senatorsin NHL-pakistossa Nick Jenseninin loukkaantumisen myötä. Jensen kärsii polvi- ja lonkkavaivoista, jotka saattavat pitää miehen sivussa ensi kauden alussa. Tämä saattaisi avata Thomsonille tilaisuuden korvata yhdysvaltalainen oikealta laukovana puolustajana Senatorsin puolustuskuusikossa alkukaudesta.
Varsinkin Thomsonin maalisarake SHL:ssä saattoi hyvinkin vakuuttaa Senatorsin seurajohdon antamaan uuden näyttöpaikan entiselle kärkivaraukselleen. Thomson tykitti SHL:n runkosarjassa pelaamissaan 50 ottelussa komeat 17 maalia ja 29 pistettä.
Thomson pelasi päättyneellä kaudella 12 A-maaottelua Leijonissa.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaispuolustajan NHL-sopimus puretaan!
- Edmonton ehdotti kahdelle tähtipelaajalle siirtoa – pakit tuli
- Paljastus: Mikael Granlund hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Miro Heiskanen nimesi parhaat pelikaverinsa – kaksi ylitse muiden
- Jättidiili – Bowen Byramin tilanteessa yllätyskäänne!
- Winnipeg teki kiinnityksen hyökkäykseensä – vältti yhden välimieskäsittelyn
- NHL:n kärkivaraus jatkaa pitkällä sopimuksella Euroopassa
- Ilveksen tähtipelaaja: NHL-seura kutsuu!
- Pittsburgh ja Vancouver jysäyttivät vaihtokaupan!
- Yllätyssiirto: Euroopan kaukaloihin hirmuhankinta NHL:stä
- Yllätyssiirto: Euroopan kaukaloihin hirmuhankinta NHL:stä
- Lehtitieto: NHL-diili purkissa – megalupaus tekemässä kovan ratkaisun!
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään