The Athletic: Juuse Saros ei ole enää suosikki Leijonien ykkösvahdiksi olympialaisiin – yllätysnimi 4 Nationsin ulkopuolelta?

The Athletic -sivusto analysoi Leijonien onnistujia ja epäonnistujia 4 Nations Face-Offissa.
Sivuston arvioiden mukaan Suomen hyökkääjistä esimerkiksi Mikael Granlund ja Kaapo Kakko antoivat vahvat näytöt ensi vuoden olympialaisia ajatellen.
Puolustajista The Athletic totesi, että Leijonilla on Milanossa kelpo pakisto, kunhan Miro Heiskanen ja Rasmus Ristolainen ovat terveinä. Suomen takalinjoilla oli riittävästi onnistujia täyttämään kokoonpano Italian kisoihin.
Maalivahdeista puolestaan The Athletic antoi mielenkiintoisen arvion: Juuse Saros ei luultavasti ole enää suosikki ykkösmaalivahdiksi olympiakisoihin.
The Athletic ennakoi, että nyt Ukko-Pekka Luukkosella ja sensaatiokautta pelaavalla Leevi Meriläisellä on oiva tilaisuus jatkaa hyvävireisinä NHL-kaukaloissa ja lunastaa Leijonien vastuuvahdin viitta itselleen.
− Pitkään on ajateltu, että tämä olisi Saroksen heiniä, mutta nyt hän on käytännössä menettänyt paikkansa. Hän voi tietenkin voittaa sen vielä takaisin, sivusto arvioi.
− Nyt alkaa kymmenen kuukauden koeaika, ja kuka tahansa voi voittaa ykkösvahdin paikan itselleen, artikkelissa sanottiin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mikko Rantanen riepotteli Coloradoa! Yhteispeli Roope Hintzin kanssa toimi kuin unelma
- Vezina-ehdokkaat julki – tässä NHL:n parhaat maalivahdit!
- Pittsburgh Penguins rysäytti jättiuutisen!
- Tre Kronor vahvistuu jälleen – hirmutehot takonut NHL-tähti lähtee MM-kisoihin
- Joel Quenneville neuvottelee päävalmentajan paikasta NHL:ään – ”Vahva ehdokas”
- Näkökulma: ”Venäläinen maalivahtiruletti” ratkaisee NHL:n mestaruuden
- Kohumaali kuumensi tunteet NHL:n pudotuspeleissä: ”Säännöt eivät päde kaikkiin”
- Leijonille uusi vahvistus NHL:stä!
- Colorado löylytti Dallasia – yleisö sekosi täysin Gabriel Landeskogin maalista
- Väite kulisseista: Joonas Korpisalo haluaa ulos Bostonista
- Aleksander Barkovin pelikunnosta iso päivitys