Kevin Lankiselle luvassa vastuuta – Vancouverin tähtivahti jälleen pitkään sivussa
Vancouver Canucksin maalilla päävastuun tällä kaudella tähtivahti Thatcher Demkon sitkeiden vammojen vuoksi kantanutta Kevin Lankista odottaa hikinen paluu arkeen 4 Nations Face-Off -turnauksen jälkeen.
Aiemmin koko alkukauden sivussa polvivammojen vuoksi ollut ja koko kaudella vain 17 ottelua pelannut Demko on nyt liputettu ulos Canucksin viiden ottelun mittaiselta vieraskiertueelta, jonka myötä joukkue palaa askiin superturnauksen aiheuttamalta kahden viikon NHL-tauolta.
Demkon tuorein loukkaantuminen tapahtui Canucksin viimeisessä taukoa edeltäneessä ottelussa 8. helmikuuta Toronto Maple Leafsiä vastaan. Seuran tiedotteen mukaan Demko kärsii jälleen alavartalovammasta.
Kahden viime kauden ajan Nashville Predatorsissa Juuse Saroksen kakkosvahtina toiminut Lankinen, 29, otti kesällä riskin, eikä tarttunut ensimmäisiin NHL-tarjouksiin vapailla markkinoilla. Lopulta mies allekirjoitti syyskuun lopulla Canucksin kanssa vuoden ja 875 000 dollarin arvoisen sopimuksen.
Lankisen kannalta suunnitelma osoittautui lottovoitoksi. Lankinen on pelannut Demkon loukkaantumisten vuoksi ennen 4 Nations -taukoa jo 34 ottelua tilastoin 2,53 ja 90,5%.
Nykyotteiden jatkuessa suomalaista odottaakin kesällä muhkea palkankorotus.
LUE MYÖS:
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Capitals ei laske mitään Ovetškinin varaan – ryminällä takaisin pudospeleihin?
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”