Edmonton Oilersissa pelannut suomalaispuolustaja siirtyy Eurooppaan
Suomalaispuolustaja Markus Niemeläinen, 26, siirtyy Pohjois-Amerikasta Saksan DEL-liigaan. Hän on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Eisbären Berlinin kanssa.
Niemeläinen pelasi viime kaudella AHL:ssä Bakersfield Condorsin riveissä. Hän pelasi 35 runkosarjaottelua pistein 1+4 sekä kaksi pudotuspeliä ilman tehomerkintöjä.
Niemeläinen on Edmonton Oilersin 3. kierroksen varaus (#63) vuodelta 2016. Hän pelasi Edmontonin organisaatiossa viimeiset neljä kautta. NHL:n puolella Niemeläinen sai vastuuta kahdella kaudella yhteensä 43 ottelun verran tehoin 0+1. AHL:ssä tilille kertyi puolestaan 127 ottelua.
– Markus Niemeläinen on kokenut puolustaja, joka on pelannut NHL:ssä. Hän on pitkä ja fyysisesti vahva. Markus osallistuu myös hyökkäykseen hyvin. Suomalaisena hän tuntee jo eurooppalaisen jääkiekon, kommentoi Eisbärenin urheilujohtaja Stéphane Richer seuran tiedotteessa.
Myös Niemeläinen hehkuttaa siirtoaan Eisbäreniin, joka on hallitseva Saksan mestari. Kaikkiaan seura on voittanut DEL-mestaruuden kymmenen kertaa, kaikki 2000-luvulla.
– Olen erittäin iloinen saadessani pelata luultavasti parhaassa DEL-seurassa. Olen kuullut, että Eisbärenin fanit, Berliinin kaupunki ja Uber Arena ovat Euroopan parhaimmistoa. Tavoitteemme on voittaa mestaruus, annan kaikkeni sen eteen. En malta odottaa, että pääsen tapaamaan uusia joukkuetovereitani.
Niemeläinen pelasi ennen rapakon taakse siirtymistään Liigaa HPK:n ja Ässien riveissä. Hän voitti HPK:ssa Suomen mestaruuden keväällä 2019.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä